MM-titteli on 27-vuotiaalle italialaiselle jo seitsemäs. Harri Kullas ajoi MX2-luokassa eräsijat 14 ja 12.
Kullas pääsi starttaamaan Matterley Basinin mäkiselle radalle lähtöpuomilta paikalta 17, sillä lauantain karsintaerän alussa suomalainen tippui porukan hännille erään kuljettajan kaaduttua hänen eteensä.
– Radalla ajetaan käytännössä mäkeä ylös ja alas ja siinä on paljon hyppyjä. Tykkäsin kyllä radasta, mutta erissä olen tyytyväinen vain niiden loppuihin. Pitäisi saada samanlainen draivi jo erän alkuun. Varsinkin jälkimmäisen erän lopussa kierrosaikani olisivat riittäneet kahdeksanteen sijaan, mutta tämä on tietysti jossittelua, Harri Kullas toteaa.
– Molemmissa erissä sain ihan hyvän startin, mutta ensimmäisessä kurvissa porukkaa tulee ohi. Ekat kierrokset menevät liian hitaasti. Toinen erä oli parempi ja aivan lopussa edessäni oli neljän kuljettajan ryhmä, jotka sain ajettua kiinni, mutta en ehtinyt yrittää ohitusta.
Kullas oli viikonlopun kokonaistuloksissa 12. Erävoittoihin ajoivat Australian Dean Ferris ja Ranskan Christophe Charlier. Kimi Räikkösen Ice1Racing-tallissa mahdollisesti kauden viimeisenkin osakilpailun ajava Ludde Söderberg kaasutti flunssaisena MX1:ssä eräsijoitukset 18 ja 15.
MM-sarjan viimeinen osakilpailu ajetaan 8.9. Hollannissa. Kullas edustaa Suomea myös motocrossin joukkuekilpailussa 29.9. Saksassa.
Tulokset, MX2, 1. erä:
1. Dean Ferris, AUS, Yamaha 39:38.386
2. Jake Nicholls, GBR, KTM +04.749
3. Glenn Coldenhoff, NED, KTM +10.070
…14. Harri Kullas FIN, KTM +1.36.100
MX2, 2. erä:
1. Christophe Charlier, FRA, Yamaha 40:55.169
2. Romain Febre, FRA, KTM +08.949
3. Jose Butron, ESP, KTM +09.694
…12. Harri Kullas, FIN, KTM +1:03.436
MX2 GP yhteistulos:
1. Coldenhoff 38
2. Nicholl 37
3. Butron 36
…12. Kullas 16
MM-pistetilanne:
1. Herlings 692
2. Jordi Tixier 569
3. Jose Butron 506
…15. Kullas 208
MX1, 1. erä:
1. Antonio Cairoli, ITA, KTM 40:12.219
2. Clement Desalle, BEL, Suzuki +13.729
3. Kevin Strijbos, BEL, Suzuki +19.596
…18. Ludvig Söderberg, FIN, KTM – 1 kierros
MX1, 2. erä:
1. Clement Desalle, BEL, Suzuki 39:39.867
2. Jeremy van Horebeek, BEL, Kawasaki +09.276
3. Kevin Strijbos, BEL, Suzuki +16.160
…15. Ludvig Söderberg, FIN, KTM – 1 kierros
MM-pistetilanne:
1. Cairoli 719
2. Desalle 647
3. De Dycker 573
Täydelliset tulokset:
http://www.motocrossmx1.com/reslists.aspx