Vesa Kalliosta tuplamestari

Valkeakoskelainen otti odotetusti Nordic Superbike-luokan tittelin kaveriksi myös Superstock 600-luokan mestaruuden. Kallio niittasi tavoitteen umpeen komeasti voittamalla suvereeniin tapaan sunnuntaisen Superstock kilpailun Virtasalmen Motoparkin radalla ajetussa kauden toiseksi viimeisessä SM-startissa.

– Rauhassa sain ajella. Kun verrataan eiliseen tiukkaan kisaan Nikin kanssa. Nyt taisi Valtterille tapahtua jotain startissa, kun ei sitä perässä näkynyt, sanaili kauden tuplamestari maalissa.

Superstock 600-luokan kilpailu ratkesi jo starttiviivalla, kun Valter Patronen missasi starttinsa ja Vesa Kallio karkasi keulille. Kallio sooloili 12 kierroksisen kilpailun voittoon ylhäisessä yksinäisyydessään. Patronen kipusi kakkoseksi puolivälissä kisaa, mutta Kallion tavoittamiseen ei nuorukaisen paukut riittäneet.

Kuussatasten mitalitrio selvisi jo ennen päätöskisaa ja hopeaa saalisti naantalilainen Valter Patronen ja pronssia imatran Juha Kallio. Nordic Superbike-luokassa himmeämpien mitalien kohtalo ratkeaa vasta kauden päätöskilpailussa Viron Pärnussa syyskuun alussa.

Tylsän Superstock kilpailun vastapainoksi Nordic Superbike tarjosi runsaslukuiselle yleisölle pääsymaksun vastiketta. Kilpailu ratkesi vasta kahdella viimeisellä kierroksella, kun kärkipaikasta kahinoineet Vehniäinen ja Penna tarjosivat katteita kolistellessaan ohituspaikan Kalliolle pääsuoran jarrussa. Kallio kiitti ja kumarsi ajaen niukkaan voittoon. Kakkospaikka ratkesi sitten viimeisellä kierroksella Vehniäisen huimaan ohitukseen huippunopeassa mutkassa, ns. bussipysäkillä.

– Olihan loistava kisa. Aattelin ennen Pennan ohitusta, että mahtuuko bussipysäkille kaksi rinnan, mutta olisi siihen kolmaskin mahtunut, hehkutti Kari Vehniäinen maalissa.

– Meillä kaikilla oli omat hyvät paikkansa. Minä olin hidas karusellimutkassa, mutta nopea taas toisessa päässä, analysoi konneveteläiskonkari.

Myös Sami Penna sanoi ajaneensa naurussa suin.

– Hauskaa oli. Kun muutama kierros oli ajettu tajusin, että tästä tulee thrilleri. Vehniäinen johti, mutta katsoin ohituspaikan valmiiksi ja sitten iskin pääsuoran päässä kun matkaa oli vielä muutama kierros. Mentiin Wehnän kanssa mutkaan katteet kolisten ja samalla jätettiin Veskulle paikka ja sehän iski, kuvaili nokialainen ratkaisupaikkaa.

Nordic Supwerbike-luokan sunnuntaisen kilpailun voittanut Vesa Kalliokin iloitsi tiukasta kisasta.

– Rimpuilin siinä poikien perässä ja aattelin että ratkaisu tapahtuu viimeisellä kierroksella. Paikka tulikin jo aiemmin kun kaverit kolisteli keskenään. Oli aika tiukka kisa, sanaili Kallio.

Moto3-luokan ykköseksi ja samalla Suomen mestariksi kurvaili ylivoimaisesti Sami Laaksonen. Nuorukaisen urakkaa helpotti pahimpien kilpakumppaneiden kansainväliset kiireet. Sivuvaunuissa nähtiin päivän ylivoimaisin voitto, kun duo Petri Makkula/Timo Karttiala löylytti sarjajohtoon siirtyneen eestiläiskaksikko Eero Pärm/Peeter Kuut viittä sekuntia vaille minuutilla 12 ratakierroksen kilpailussa. Kolmas oli Markku Artiola/Joonas Salu.

Kuusi osakilpailua käsittävä SM-sarja ajetaan päätökseen syyskuun alussa Viron Pärnussa.

Ratamoottoripyöräily 5/6 SM-osakilpailu Virtasalmi Motopark sunnuntai tulokset:
Luokka Moto3:

1. Sami Laaksonen HelRC Honda 15:45.055, 2. Sammy Ahonen IMK Honda -11.513, 3. Peter Paloranta VRT Honda -19.525, 4. Henna Ylijoki HelRC Honda -34.583.

Luokka Superstock 600:
1. Vesa Kallio ValkMK Yamaha 17:27.183, 2. Valter Patronen TMK Triumph -3.873, 3. Juha Kallio IMK Suzuki -8.018, 4. Joel Vinnikainen FMS Yamaha -13.803, 5. Jani Käkelä TamMC Yamaha -14.108.
Tilanne sarjassa:
1. V. Kallio 157,5, 2. Patronen 127,5, 3. J Kallio 107, 4. Vinnikainen 80,5, 5. Janne Kiuru HelRC Yamaha53,5.

Luokka Nordic Superbike:
1. Vesa Kallio ValkMK KTM 17:09.541, 2. Kari Vehniäinen KonnMK BMW -0.167, 3. Sami Penna MC Muoviluoti Yamaha -0.634, 4. Pauli Pekkanen JMU Honda -7.996, 5. Erno Kostamo KiteeMC Yamaha -13.378.
Tilanne sarjassa:
1. Kallio 194, 2. Vehniäinen 134,5, 3. Penna 132, 4. Kostamo 99,5, 5. Tapio Pirilä MC Muoviluoti BMW 74,5.

Luokka sivuvaunut:
1. Petri Makkula/Timo Karttiala OrMK/IMK LCR-BMW 18:23.817, 2. Eero Pärm/Peeter Kuut eesti Suzuki -55.945, 3. Markku Artiola/Joonas Salu IMK ASR-Yamaha-1:22.002, 4. Jari Oinonen/Roope Pitkonen IMK Suzuki -1:34.984.
Tilanne sarjassa:
1. Pärm/Kuut 116, 2.Artiola/Salu 102, Tapio Mustonen/Kim Friman HelRC 97.

Kilpailun täydelliset tulokset:
http://www.srra.fi/content/fi/1/589/Tulokset.html
 

Uusin numero