– Täällä on ollut reilusti yli 30 asteen helle perjantaista alkaen ja kisaerissä lämpö hyydytti monta pyörää ja miestä. MX1-luokassakin moni tuli välillä varikolle kaatamaan vettä niskaan, Harri Kullas valaisi tuloslistojen runsasta keskeyttäneiden määrää.
– Eilen meillä oli pyörän kanssa jotain teknisiä ongelmia. Aika-ajoon otin varapyörän ja se sammui kaksi kierrosta ennen maalia. Jouduin lähtöpuomille siten aika ulos, joten tänään lähdöt olivat hankalia.
– Tulin molemmissa erissä aika takaa, noin parinkympin tienoilta. Siihen nähden viikonlopun eräsijoitukset 12 ja 11 ovat ihan tyydyttäviä. Varsinkin ensimmäinen erä oli ok, kun pääsin lopussa vielä parista kuljettajasta ohi. Toinen erä vähän harmittaa, kun ajoin loppupuolella muutaman hitaamman kierroksen toisen kuljettajan perässä, siinä olisi voinut olla mahdollisuudet ehtiä yhdeksänneksi.
Kullas ajoi viikonlopun yhteistuloksissa sijalle kymmenen. Saksan GP:n ajettiin täysin uudella radalla, joka oli rakennettu muun muassa DTM-autojen ja motogp-pyörien näyttämönä tunnetun asfalttiradan päälle yhteen kurviosuuteen.
– Rata oli jännä. Siinä oli paljon hyppyjä ja pinta oli aika pehmeä. Kaikki käyttivät niin sanottua kauharengasta. Rata oli todella kapea ja olosuhteet olivat lämmön takia todella haastavat. Herlings kyllä osoitti jälleen vahvuutensa, kun pystyi näissä oloissa ajamaan normaali suorituksen, Kullas antaa tunnustusta hollantilaiselle KTM-kuljettajalle.
MX1-luokassa erävoittoihin ajoivat Belgian Clement Desalle ja italialainen Antonio Cairoli. Motocrossin MM-sarja on kääntymässä loppusuoralle. Seuraava MM-osakilpailu 14/17 ajetaan 4.8. Tsekeissä.
Tulokset, MX2, 1. erä:
1. Jeffrey Herlings, NED, KTM 39:47.667
2. Christophe Charlier, FRA, Yamaha + 34.115
3. Jordi Tixier, FRA, KTM +42.729
…12. Harri Kullas, FIN, KTM – 1 kierros
MX2, 2. erä:
1. Jeffrey Herlings, NED, KTM 39:05.841
2. Jordi Tixier, FRA, KTM +54.401
3. Glenn Coldenhoff, NED, +1:05.710
…11. Harri Kullas, FIN, KTM – 1 kierros
MX2 GP yhteistulos:
1. Herlings 50
2. Tixier 42
3. Goldenhoff 36
…10. Kullas 19
MM pistetilanne:
1. Herlings 642
2. Jordi Tixier 483
3. Jose Butron 416
…15. Kullas 168
MX1, 1. erä:
1. Clement Desalle, BEL, Suzuki 39:51.482
2. Antonio Cairoli, ITA, KTM +24.303
3. Tommy Searle, GBR, Kawasaki +49.505
MX1, 2. erä:
1. Antonio Cairoli, ITA, KTM 39:23.445
2. Clement Desalle, BEL, Suzuki +18.991
3. Ken de Dycker, BEL, KTM +36.843
MM pistetilanne:
1. Cairoli 611
2. Desalle 503
3. de Dycker 479
Täydelliset tulokset:
http://www.motocrossmx1.com/reslists.aspx