Lorenzo oli vast’ikään hankkinut kyseisen, hulppean ylimmän kuudennen kerroksen huoneiston Sveitsin eteläisessä ja italiankielisessä osassa sijaitsevasta Ticinosta.
Lorenzollo oli luvassa lähipäivinä asunnon uudelleen esittely sen jälkeen, kun sisustus ei ollut miellyttänyt mestaria ensisilmäyksellä.
Tuo jälkimmäinen esittely viivästyy nyt hamaan tulevaisuuteen, sillä asunto on kärsinyt mittavia vahinkoja.
Paikallisen sanomalehden mukaan palon syttymissyy on yhä epäselvä. Silmännäkijähavainnon perusteella asunnosta oli kuulunut pieni räjähdys ennen tulipalon syttymistä.
MotoGP-luokan tuplamestari ja tämän kauden seitsemän ensimmäisen osakilpailun jälkeen pisteissä toisena oleva Lorenzo on kotoisin Mallorcalta, mutta hän on asunut viime vuodet pääosin Barcelonassa.
MotoGP-luokan nykyisistä ja entisistä kuljettajista Sveitsissä asunnon omistavat muun muassa espanjalainen Dani Pedrosa ja uransa viime kauteen päättänyt australialainen Casey Stoner.
Hondalla kilpaileva Pedrosa johtaa MM-sarjaa yhdeksän pisteen erolla Lorenzoon. Pedrosa ei pystynyt kasvattamaan johtoaan kahta pistettä enempää Hollannin TT:ssä, vaikka Lorenzo kilpaili Assenissa vain reilu vuorokausi sen jälkeen, kun hänen vasen solisluunsa oli operoitu Barcelonassa.
Pedrosa ajoi Lorenzon tallikaverin Valentino Rossin voittamassa kisassa neljänneksi. Melkoisen urotyön tehnyt Lorenzo oli viides vajaat kahdeksan sekuntia Pedrosasta.
Lorenzolle tarjoutui maanantaina hyviä uutisiakin. Iltapäivällä tehty jatkotutkimus vahvisti, että olkapää kesti lauantain kisapäivän rasitukset ja toipuminen on hyvässä vauhdissa.
Kauden kahdeksas osakilpailu ajetaan 14. heinäkuuta Sachsenringin radalla Saksassa.
Moto3- ja Moto2-luokat lähtevät Saksan GP:n jälkeen kesätauolle. MotoGP-luokka jatkaa vielä seuraavana viikonloppuna Laguna Secan radalla USA:ssa ennen kesälomia.
Ducatin satelliittitiimi vahvisti tänään, että pitkään olkapäävammasta kärsinyt yhdysvaltalainen Ben Spies ei ole mukana vielä Lagunassakaan. Kaliforniassa Spiesia tuuraa vuorostaan sanmarinolainen Alex de Angelis.