Nässi jätettiin vain yhteen starttiin typistyneessä aika-ajossa sijalle 23, eli viimeiseksi. Jerezin ensimmäisessä kisalähdössä Nässin kohtaloksi koitui keskeytys, mutta sunnuntaina ajettu jälkimmäinen kilpailu kulki jo paremmin.
Austinissa kansainvälisessä Cupissa debytoinut Nässi ajoi KTM:n Moto3-luokan pyörällään sijalle 16, eli pisteiden tuntemaan. Tili ei kuitenkaan vielä auennut, sillä pisteille yltää 15 nopeinta kuljettajaa.
Jerezin ensimmäisen kisan vei nimiinsä italialainen Enea Bastianini 0,141 sekunnin erolla tshekki Karel Hanikaan.
Toisen kisan ykköseksi ajoi vuorostaan espanjalainen Jorge Martin. Hanika oli jälleen toinen 0,162 sekuntia voittajasta. Nässi jäi minuutin Martinista.
Toista kauttaan Red Bull MotoGP Rookies Cupissa kilpaileva Hanika kantaa suosikin viittaa ja hän on osoittanut olevansa sen arvoinen. Hanika on ajanut kauden neljässä ensimmäisessä kilpailussa voiton ja kolme kakkossijaa.
Hanika johtaa Cupia pistein 85. Martin on toisena 57 pisteellä.
Nässi pyrkii avamaan pistetilinsä, kun kausi jatkuu kahdella kisalla kesäkuun lopulla Assenin radalla Hollannissa. Nässin kalenteriin lukeutuu sitä ennen kaksi kesäkuuhun ajoittuvaa Skandinavian Open-kilpailua Ruotsin Karlskogassa ja Alastarolla. Kyseiset päivämäärät ovat 1.-2. ja 15.-16. kesäkuuta.