Kilpailussa oli mukana seitsemän joukkuetta, kun virolaiset käyttivät mahdollisuutensa ajattaa toista kotijoukkuetta.
Kilpailun nopeinta vauhtia piti Haapajärven joukkue menettäen ainoastaan pisteen vastustajilleen. Voittajan riveissä Niko Siltaniemi ajoi 16 pistettä. Hä menetti ainoat pisteensä joukkuekaveri Jiri Niemiselle, jonka saldo päivän kilpailusta oli 13 pistettä.
Kilpailussa toiseksi ajoi Seinäjoen joukkue viisi pistettä Haapajärven joukkueen perässä. Seinäjoen ja koko kilpailun paras pistemies oli vielä ennen kautta ilman joukkuetta Suomessa ollut Teemu Lahti. Lahti keräsi päivän kilpailusta 17 pistettä, hävittyään ainoastaan Siltaniemelle.
Kilpailun kolmas sija jouduttiin ratkaisemaan uusinnalla, kun Karhulan ja Kuusankosken joukkueet keräsivät molemmat 18 pistettä.
Uusinnassa kohtasivat Karhulalle 15 pistettä kerännyt, sekä täten hienosti kautensa avannut Nike Lunna, sekä 12 pistettä Kuusankoskelle ajanut Jooa Partanen. Uusinassa Lunna oli lopulta Partasta nopeampi vieden kolmannen sijan siis Karhulaan.
Viidenneksi kilpailussa ajoi Forssa 15 pisteellä. Marko Suojanen keräsi Forssan riveissä 12 pistettä, Jarkko Kunnaskarin pistesaldon näyttäessä kilpailun loputtua kolmea pistettä.
Viron joukkue ajoi kilpailussa kuudenneksi 13 pisteellä, Ken Viidaksen kerättyä 12 pistettä, Martin Kimmel ajoi yhden pisteen.
Kilpailun jumboksi jäi Viron toinen kotijoukkue Team Ranna, kerättyään yhdeksän pistettä. Rannan riveissä Jaak Soolep keräsi seitsemän pistettä ja Margus Mandre kaksi.
Kaupunki Cup jatkuu seuraavaksi Hyvinkäällä 26. toukokuuta.
Tulokset:
1. Haapajärvi 29 (Niko Siltaniemi 16, Jiri Nieminen 13)
2. Seinäjoki 24 (Teemu Lahti 17, Herman Kenkkilä 7)
3. Karhula 18+3 (Nike Lunna 15+3, Simo Pulli 3)
4. Kuusankoski 18+2 (Jooa Partanen 12+2, Vili Mattila 6)
5. Forssa 15 (Marko Suojanen 12, Jarkko Kunnaskari 3)
6. Viro 13 (Ken Viidas 12, Martin Kimmel 1)
7. Team Ranna 9 (Jaak Soolep 7, Margus Mandre 2)