Tampere isännöi lokakuussa moottoriharrastajien suurnäyttelyä

Moottoriharrastajia houkuttelevat tapahtumat järjestetään tulevana syksynä samanaikaisesti Tampereen Messu- ja urheilukeskuksessa. Näyttelyiden yhteydessä ajetaan lisäksi moottoripyöräilyn supercrossin SM-osakilpailu, Tampere Supercross. Kaksipäiväiseen tapahtumaan odotetaan yhteensä yli 20 000 kävijää.

Kymmenen vuotta Helsingissä järjestetty Xtreme Car Show siirtyy yhteistyön myötä uudelle paikkakunnalle. Aiemmin mukana ollut jenkkiautoteema irrotetaan erilliseksi tapahtumakseen, ja Tampereelle siirtyvä tarjonta keskittyy täysimittaisesti Tuning & Styling -harrastukseen – kuten autoihin, multimediaan ja varusteluun.

Xtreme Car Shown pääjärjestäjä Kirsi Ojaniemi kertoo, että muutto Tampereelle on keskeisessä osassa näyttelyn kehitystyötä.

– X-treme Car Show on kaksi vuotta peräkkäin valittu niin yleisön kuin alan medioidenkin keskuudessa Suomen parhaaksi autonäyttelyksi. Autoharrastaminen on vilkkaampaa maakunnissa, ja siirtyminen lähemmäksi harrastajia madaltaa entisestään kynnystä lähteä tapahtumaan.

– Järjestäjän näkökulmasta tapahtumat tukevat toisiaan, sillä molempien kohderyhmät ovat kiinnostuneita tekniikasta, extreme-lajeista sekä ajoneuvoista ja niiden rakentelusta.  Tampereella haluamme tuottaa värikkään ja laadukkaan erikoisautotapahtuman, joka on entistä lähempänä näytteilleasettajien asiakaskuntaa.

Maastomoottoripyöriin, mönkijöihin ja varusteisiin keskittyvä Offroad Expo järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2012. Suurmenestykseksi osoittautuneet messut ylittivät heti tulokasvuotena kaikki odotukset.

Offroad Expon promoottori Juuso Valtakari sanoo, että autoharrastajien tuleminen saman katon alle tarkoittaa nopean kasvun jatkumista ja Tampereen syksyyn poikkeuksellisen kovatasoista moottorijuhlaa.

– Messuvieraat saavat samalla lipulla entistä enemmän, ja näytteilleasettajille yhteistyö tarjoaa arvokasta ristinäkyvyyttä; rinnakkaiset tapahtumat tuovat paikalle niitä kävijöitä, joita on hyvin vaikea tavoittaa oman alan sisäisten tapahtumien tai -medioiden kautta.

– Xtreme Car Show on todella tunnettu brändi, ja se kerää harrastajia ja näytteilleasettajia paikalle ulkomaita myöten. Tampereen Messu- ja urheilukeskus tarjoaa tapahtumalle upeat puitteet, ja yhteistyön myötä pääsemme toteuttamaan todella ainutlaatuisen tapahtuman.

Xtreme Car Show ja Offroad Expo järjestetään Tampereen Messu- ja urheilukeskuksessa 26.-27. päivä lokakuuta 2013. Tapahtuman yhteydessä ajetaan 25. ja 26. lokakuuta sisähallissa moottoripyöräilyn supercrossin SM-osakilpailu. OffroadExpo on auki kaikki päivät 25. – 27. lokakuuta. Näytteilleasettajapaikkojen myynti alkaa huhtikuun aikana.
 

Uusin numero