17-vuotias Tuuli joutui starttaamaan kisaan lähes kylmiltään, sillä toisin kuin useimmat kanssakilpailijansa, ei suomalaispilotti ollut päässyt ajamaan ainuttakaan treenikilometriä ennen kovatasoiseen avausosakilpailuun saapumistaan.
– Harva kaveri on valmis näin kovatasoiseen kisaan ilman aiempaa treeniä ja vielä ihan uudella radalla. Monet kilpakumppanit ovat harjoitelleet läpi talven ja ajaneet myös täällä Aragonissa, joten kyllä tässä hattua saa Nikille nostaa, tiimipäällikkönä toimiva Vesa Kallio hehkutti.
Aragonin kaksipäiväinen kisaohjelma sisälsi yhdet vapaat harjoitukset, kahdet aika-ajot ja yhden kilpailun. Harjoitukset ja ensimmäinen aika-ajo ajettiin perjantaina, toinen aika-ajo ja kilpailu lauantaina.
– Ensimmäinen aika-ajo ei mennyt ihan putkeen, sillä keula lähti alta nopeassa mutkassa ja kaaduin aika pahasti. Itse selvisin säikähdyksellä, mutta pyörä meni tosi huonoon kuntoon ja sitä jouduttiin parsimaan perjantaina yötä myöten kasaan. Kaatumisen vaikutukset näkyivät vielä lauantain toisessa aika-ajossa, kun ajo tuntui olevan vähän hukassa, mutta onneksi sain kerättyä itseni ja ajoin lopulta nopeimman kierrosaikani aika-ajon viimeisellä kierroksella, Tuuli kertasi.
Aika-ajoista itselleen 24. lähtöruudun ottanut Tuuli sai kilpailussa hyvän startin ja onnistui nousemaan nopeasti pistesijoihin kiinni. Maaliviivan imatralainen ylitti lopulta 12. sijalla.
– Kovaa vääntöä siellä käytiin. Ensimmäisen kierroksen jälkeen olin jo 19. ja siitä sitten pikku hiljaa lähdin ajamaan paremmille sijoituksille. 12. sija kauden avausosakilpailusta on ihan hyvä suoritus, johon voin olla tyytyväinen. Paria pistettä täältä lähdettiin hakemaan ja siihen tavoitteeseen myös päästiin, Tuuli jatkoi.
Superbiken MM-sarjan yhteydessä ajettavan EM-sarjan seuraava osakilpailu ajetaan 27. huhtikuuta. Silloin näyttämönä toimii Hollannin Assenin rata.