Intia siirrettiin Superbike-luokan MM-sarjan viimeiseksi osakilpailuksi

Viimeisin siirto vahvistui tänään, kun Intian osakilpailu Buddh-radalla päätettiin viedä kauden viimeiseksi, eli ajettavaksi 17. marraskuuta. Intian oli määrä debytoida MM-sarjassa 10. maaliskuuta, eli kauden toisena osakilpailuna.

Kausi käynnistyy 24. helmikuuta Phillip Islandin radalla Australiassa ja koska Intian tullimääräysten mukaan kilpailukaluston tulee olla maassa 15 vuorokautta ennen kisaa, niin Buddhin osalta tilanne oli aikataulullisesti mahdoton.

Kansainvälinen moottoriliitto FIM tosin perusteli siirtoa sillä, että Intiassa ei olisi jäänyt riittävästi aikaa kouluttaa rata- ja lääkintähenkilökuntaa rr-kisaa varten. BIC:lla (Buddh International Circuit) on tosin ajettu aiemmin jo kahdesti F1-luokan MM-pisteistä.

Kesäkuun 23. päivään sijoitettu osakilpailu on toisaalta vielä vahvistamatta. Päällimmäisenä vaihtoehtona on ollut Brnon rata, mutta Tshekin suunnalta kerrottiin tänään, että kilpailua ei ajeta.

Epävarmuutta kalenteriin tuovat edelleen Portugalin ja Italian toinen osakilpailu. Portimaon ja Imolan kisat ovat vielä vailla lopullista sopimusta.

Superbike-luokan kauden 2013 päivitetty MM-kalenteri:
24.02. Phillip Island, Australia
14.04. Motorland Aragon, Espanja
28.04. Assen, Hollanti
12.05. Monza, Italia
26.05. Donington Park, Iso-Britannia
09.06. Portimao, Portugali (vahvistamatta)
23.06. Paikka avoin
30.06. Imola, Italia (vahvistamatta)
21.07. Moskova, Venäjä
04.08. Silverstone, Iso-Britannia
01.09. Nurburgring, Saksa
29.09. Laguna Seca, USA
06.10. Magny-Cours, Ranska
20.10. Jerez, Espanja
17.11. Buddh, Intia

* Kuvassa Sylvain Guintoli. Kuva: Aprilia

Uusin numero