Pohjoisenglantilainen Air Fuel Synthetis Ltd. on The Daily Telegraph -lehden mukaan kehittänyt tavan luoda synteettistä bensiiniä sähkön avulla ilmasta. Keksintöä kutsutaan mahdolliseksi läpimurroksi taistelussa sekä ilmastonmuutosta että käsillä olevaa energiakriisiä vastaan. Teknologiaa esiteltiin Lontoossa aiemmin tällä viikolla.
Prosessissa ilman hiilidioksidi imeytyy natriumhydroksidiin, jolloin muodostuu jonkin verran natriumkarbonaattia. Natriumhydroksidi/karbonaattiliuos pumpataan elektrolyysikennoon, jossa se hajotetaan sähköllä puhtaaksi hiilidioksidiksi, joka kerätään talteen. Vesihöyryä hajotetaan sähköllä vedyksi ja hapeksi, jonka jälkeen hiilidioksiidin ja vedyn välisellä reaktiolla muodostetaan haluttua hiilivetyseosta, eli käytännössä halutun kaltaista polttoainetta.
Yhtiön edustajat kertovat luoneensa menetelmällä viisi litraa bensiiniä pienoisjalostamossaan Stockton-on-Teesissä. Projekti on kestänyt kaksi vuotta ja sen 1,1 miljoonan punnan rahoitus on saatu nimettömänä pysyviltä tahoilta, joiden näkemyksen mukaan uusi teknologia voisi olla houkutteleva keino tuottaa uusiutuvaa polttoainetta.
Toistaiseksi teknologia on jäänyt vaille suurten rahottajien mielenkiintoa, mutta yhtiön edustajien mukaan tavoitteena on rakentaa suurempi jalostamo kahden vuoden sisällä. Tavoitteena tuolloin on tuottaa tonni synteettistä bensiiniä päivässä. Täysikokoisen jalostamon kaavaillaan olevan toiminnassa 15 vuoden sisällä.