Juhliva SML palkitsi mitalisteja: Kylmäkorpi piti Suomen MM-kultakannassa

Kylmäkorpi varmisti kolmannen peräkkäisen maailmanmestaruutensa syyskuun puolivälissä Saksan Vechtassa. Kylmäkorpi teki samalla historiaa, sillä hänen lajissaan ainoastaan saksalainen Gerd Riss on yltänyt aikaisemmin kolmen MM-kullan putkeen.

Kylmäkorven oli määrä lukeutua lauantai-iltana Helsingissä järjestetyn Suomen Moottoriliiton 90-vuotisjuhlagaalan kunniavieraisiin. Hän oli kuitenkin leikkauksen jäljiltä vielä toipilaana, eikä voinut tilaisuuteen osallistua.

Vanhalla Ylioppilastalolla juhlinut ja myös lukuisia aiempia mestareitaan muistanut SML palkitsi hulppeassa gaalassa kauden 2012 arvokisamitalistejaan.

Kylmäkorven lisäksi MM-mitaleille tänä vuonna ylsivät Mauno Hermunen ja Juha Salminen. Hermunen ajoi supermotossa hopeaa ja 13-kertainen maailmanmestari Salminen enduron 2-luokassa pronssia.

Kylmäkorven osalta palkitsemistilaisuudet saavat jatkoa 2. joulukuuta Monacossa, jossa vuoroaan odottaa kansainvälisen moottoriliiton FIM:n gaala.

Kylmäkorpi on vahvoilla myös siinä vaiheessa, kun Suomen Urheilutoimittajain liiton jäsenet valitsevat lajien parhaita. Valinnat julkistetaan nykyisen käytännön mukaan 15. tammikuuta järjestettävässä Suomen Urheilugaalassa.

Suomen Moottoriliitto ry:n palkitsemat urheilijat 2012:

* MM-mitalistit

Maarata:
Joonas Kylmäkorpi, MM-kulta

Supermoto:
Mauno Hermunen, MM-hopea

Enduro:
Juha Salminen, MM-pronssi

* EM-mitalistit

Enduro:
Roni Nikander, EM-kulta
Marita Nyqvist, EM-hopea

Road racing:
Niki Tuuli, EM-hopea
Eemeli Lahti, EM-pronssi

Drag racing:
Fredrik Fredlund, EM-hopea
Samu Kemppainen, EM-pronssi

Supermoto:
Sami Salstola, EM-pronssi

Trial:
Tommi Ahvala, EM-hopea (yli 40 v.)

Road Racing, Classic:
Tapio Rautalammi, EM-prossi (Classic 1, ennen 1948)
Pekka Veräväinen, EM-kulta (Classic 2 alle 175 cc)
Jussi Veräväinen, EM-kulta (Classic 2B 50 cc)
Pekka Veräväinen, EM-kulta (RR Classic 3 250 cc)
Kari Saarinen, EM-hopea (RR Classic 3 250 cc)
Jarotapio Aalto, EM-kulta (Classic 4 350 cc)
Osmo Partti, EM-kulta (Classic 5 500 cc)
Pekka Veräväinen, EM-hopea (Classic 7B alle 250 cc)


Road Racing, Euroopan Cup: Patrik Pulkkinen, pronssi (Honda Cup 100)
    
* PM-mitalistit


Road Racing:
Felix Nässi, PM-kulta (GP 125)
Joakim Niemi, PM-hopea (GP 125)
Sami Laaksonen, PM-pronssi (GP 125)
Eeki Kuparinen, PM-kulta (Nordic Superbike)
Jesse Maikola, PM-hopea, (Superstock 600)
Marko Aarnio, PM-pronssi (Superstock 600)

Motocross:
Miro Sihvonen, PM-kulta (85 cc)

Trial:
Otto Harjula, PM-kulta (A)
Timo Myöhänen, PM-hopea (nuoret)
Tommi Ahvala, PM-kulta (veteraanit)
Staffan Floessell, PM-hopea (veteraanit)

Speedway:
Henri Ahlbom, PM-pronssi (80 cc)

Maarata:
Aki-Pekka Mustonen, PM-kulta

* SM-kultamitalistit

Snowcross:
Pro Stock 600: Viktor Hertén, Pietarsaaren Moottorikerho
Pro Open: Viktor Hertén, Pietarsaaren Moottorikerho

Drag Racing:
Street Bike SM: Jarkko Lehtiö, Finnish Drag Bike Association
Super Gas Bike SM: Jarkko Niemi, Finnish Drag Bike Association
Pro Harley Drags SM: Jani Lempinen, Finnish Drag Bike Association
Super Street Bike SM: Vesa Ruhanen , Finnish Drag Bike Association
Funny / Competition Bike: Pasi Alakunnas, Finnish Drag Bike Association
Junior Bike Suomen Cup: Minttu Gratschew, Finnish Drag Bike Association

Enduro:
125 SM: Riku Nikander, Nummelan Moottorikerho
Avoin SM: Marko Tarkkala, Riihimäen Moottoripyöräkerho Kahvakopla
250 4T SM: Roni Nikander, Nummelan Moottorikerho
SM Nuoret: Paavo Honkanen, Jämsänseudun Moottorikerho
Veteraanit 40 Suomen Cup: Juha Puotsaari, Salon Moottorikerho
Veteraanit 50 Suomen Cup: Karri Tikkanen, Mäntsälän Enduroseura

Cross Country:
A SM: Jari Mattila, Tuusulan Moottorikerho

Speedway:
Henkilökohtainen SM: Timo Lahti, Kuusankosken Moottorimieskerho
Nuorten alle 21 v. SM: Timo Lahti, Kuusankosken Moottorimieskerho
80 Suomen Cup: Jooa Partanen, Kuusankosken Moottorimieskerho

Maarata:
Henkilökohtainen SM: Aki-Pekka Mustonen, Varkaus Racing Team

Jääspeedway:
Henkilökohtainen SM: Antti Aakko, Idän Ritarit Racing

Jäärata:
A JR1 SM: Jani Pirttinen, Seinäjoen Moottorikerho
A JR2 SM: Jani Pirttinen, Seinäjoen Moottorikerho
A JR3 SM: Erkki Silvasti, Konneveden Moottorikerho/UA
Sivuvaunulliset SM: Pekka Veräväinen, Kangasalan Moottorikerho
Sivuvaunu matkustaja: Jussi Veräväinen, Hyvinkään Moottorikerho
Veteraanit SM: Kari Grön, Valkeakosken Moottorikerho
ATV Open SM: Sami Kemppainen, Varkaus Racing Team

Road racing:
GP 125 SM: Joakim Niemi, Helsinki Racing Club
Superstock 600 SM: Erno Kostamo, Kiteen Moottoripyöräklubi
Nordic Superbike SM: Erkka Korpiaho, Turun Moottorikerho
Supersport B Suomen Cup: Jani Vaahtera, Moottoripyöräilyn Tuki
Superbike B Suomen Cup: Johan Westergård, Waasa MC
Sivuvaunut Suomen Cup: Tapio Mustonen, Helsinki Racing Club
Sivuvaunu matkustaja: Tomi Koskinen, Helsinki Racing Club

Motocross:
Supercross SM: Marko Kovalainen, Hyvinkään Moottorikerho
MX 1 SM: Toni Eriksson, Helsingin Moottorikerho
MX 2 SM: Henric Stigell, Helsingin Moottorikerho
MXJ Suomen Cup: Mikael Kaipanen, Hyvinkään Moottorikerho
Sivuvaunut SM: Roy Lindgren, Espoon Moottorikerho
Sivuvaunu matkustaja: Sami Sahanne, Espoon Moottorikerho
C/A Suomen Cup: Joel Kolehmainen,Kangasalan Moottorikerho
MXV 40 Suomen Cup: Miska Aaltonen, Turun Moottorikerho
MXV 50 Suomen Cup: Kari Rantanen, Tampereen Motocross
ATV SM: Olli Koskela, Kauhajoen Moottorikelkkailijat

Supermoto:
S1 SM: Asseri Kingelin, Jyväskylän Moottoriurheilijat
Open Suomen Cup: Miro Luhanko, Jyväskylän Moottoriurheilijat
 
Trial:
Henkilökohtainen SM: Timo Myöhänen, Vammalan Moottorikerho
C Suomen Cup: Tomi Männikkö, Tervakosken Moottorikerho
Veteraanit Suomen Cup: Jukka Kuusinen, Tervakosken Moottorikerho
B Suomen Cup: Lari Rantanen, Vantaan Moottorikerho
Nuoret Suomen Cup: Leevi Paajanen, Tervakosken Moottorikerho

* Kerhojoukkueet
Motocross:
Orimattilan Moottorikerho I (Joni Tuominen, Niko Koskela, Iiro Laitinen, joukkueenjohtaja Mikko Kaasinen)

Trial:
Hämeen Moottorikerho (Jussi Haapanen, Samuli Magga, Jukka Pylväs, Jouni Markkula)

Enduro:
Nummelan Moottorikerho I (Riku Nikander, Roni Nikander, Markus Michelsson)

Speedway:
Kuusankosken Moottorimieskerho/Keittiöpiste: (Timo Lahti, Tero Aarnio, Teemu Lahti, Marko Suojanen, Marko Hyyryläinen, joukkueenjohtaja Jorma Mäkikunnas)

80 -joukkue Suomen Cup:
Karhulan Moottorikerho (Nike Lunna, Henri Ahlbom, joukkueenjohtaja Jari Ahlbom)

* FIM Meritumit ja Co-meritumit:
Mauri Parkkonen, Elite (osallistunut FIM-Rallyyn 35 kertaa)
Alpo Erlin, Supreme (osallistunut FIM-Rallyyn 30 kertaa)
Maija Seitz, Grand (osallistunut FIM-Rallyyn 20 kertaa)
Kultainen (osallistunut FIM-Rallyyn 15 kertaa): Tiina Felt, Kaarlo Salonen, Timo Tirkkonen
Hopeinen  (osallistunut FIM-Rallyyn 10 kertaa): Tarja-Tuulikki Saari, Mauri Hakala
Pronssi (osallistunut FIM-Rallyyn 5 kertaa): Risto Paavola, Ilkka Palokangas, Mauri Hakala
Co-Meritum Kultainen (matkustaja): Marja Salonen
Saija Tirkkonen (osallistunut FIM-Rallyyn 15 kertaa)

* Kuvassa maaradan kolmannen peräkkäisen MM-kullan ajanut Joonas Kylmäkorpi. Kylmäkorpi oli kaudella 2012 ainoa maailmanmestaruuteen yltänyt suomalainen moottoripyöräurheilija. Kuva: FIM

Uusin numero