Näiden sanojen ja tavoitteiden takaa löytyy Audin tutkimus- ja kehitysosaston johtaja, sekä Volkswagenin kilpailutoiminnan päällikkö Wolfgang Durheimer.
– Olen Ducatin osalta vasta alkuvaiheessa, joten tarvitsen aikaa käsittääkseni, mitä olen tästä tähän mennessä oppinut. Käytän kaiken mahdollisen ja tiedon ja tuen hyväkseni saattaakseni Ducatista jälleen kilpailukykyisen pyörän ja mestarin. Olen varma siitä, että saamme talven aikana merkittävää kehitystä aikaan, jonka myötä pystymme kaventamaan kaudella 2013 eroa kärkeen.
– Vuonna 2014 haluan Ducatin voittavan kilpailuja ja seuraavana vuonna mestaruuden, sanoo Durheimer painokkaasti.
Ducatin tehdastiimin kuljettajina ajavat ensi kaudella Nicky Hayden ja Andrea Dovizioso. Haydenilla on plakkarissaan vuoden mittainen jatkosopimus. Yamahan satelliittitiimissä kilpaillut Dovizioso on puolestaan Ducatin mies varmuudella ainakin kaksi seuraavaa kautta.
Durheimerilla on arvatenkin erityisen suuret odotukset juuri Dovizioson osalta. Vuoden 2006 maailmanmestari Haydenin rooli painottuu enemmän pyörän kehitystyöhön ja todennäköistä on, että kaudella 2014 Dovizioso saa uuden tallikaverin. Yksi vaihtoehto on Andrea Iannone, joka asetetaan kasvamaan korkoa Ducatin Pramac-tiimiin Ben Spiesin rinnalle.
Durheimer teki kaikkensa
taivutellakseen Rossin jatkamaan
Durheimer myöntää, että todellakin halusi Valentino Rossin jatkavan Ducatilla. Rossi teki kuitenkin puhtaasti oman päätöksensä ja palasi Yamahalle kahdeksi kaudeksi.
– Vietin Italian GP:n yhteydessä Mugellossa paljon aikaa Valentinon kanssa ja yritin vakuuttaa hänet siitä, että Ducati on hyvä vaihtoehto.
– Taistelin tosiaankin pitääkseni Valentinon Ductilla. Tarjosin hänelle palaveria myös edelleen elokuussa lomani aikani, mutta käsittääkseni hän oli tehnyt siinä vaiheessa jo lopullisen päätöksensä, Durheimer avaa Audin osalta Rossi-kuviota.
Durheimer antaa ymmärtää, että hän uskoi Rossin mahdollisuuksiin mestaruuteen Ducatilla.
– Ikävä kyllä meidän on nyt noustava mestariksi ilman häntä.
Kuvassa Andrea Dovizioso Valenciassa ajetuissa testeissä. Kuva: Ducati Corse Press