Kallio: ”Hölmö temppu Marquezilta!”

Kallion harjoitusjakso päättyi sen vuoksi vain neljän ajetun kierroksen jälkeen, mutta Marc VDS-tallin henkilökunta sai korjattua Kalex-pyörän kisakuntoon iltapäivän aika-ajoon.

Siellä eteen tuli teknisiä ongelmia, joiden vuoksi Kallio ei päässyt edes yrittämään huippuaikoja. Tulokseksi jäi vaatimaton 15. lähtöruutu.

– Nyt osui kohdalle harvinaisen vaikea päivä. Varsin häikäilemättömistä otteistaan tunnettu Marquez ajoi edelläni leveäksi, jonka jälkeen hän törmäsi seuraavassa mutkassa takarenkaaseeni. Erittäin hölmö temppu, jollaisia hän on esittänyt aiemminkin. Teimme espanjalaisen otteista valituksen Dornalle, mutta kolarin aiheuttamisesta ei lätkäisty hänelle mitään sanktiota, Kallio manaili.

Nilkka ja kyynärpää
saivat kipeää

 
– Pyörä meni huonoon kuntoon, eikä kuljettajakaan ilman kolhuja selvinnyt. Oikea nilkka turposi ja myös kyynärpää sai kipeää. Jalka kipeytyi myöhemmin, joten käveleminen tai ajaminen aiheutti tuskaa. Sunnuntain kisaan nilkka täytyy teipata vahvasti.

– Kenties pyöräni kärsi myös teknisesti enemmän kun osasimme arvioida. Aika-ajossa vaihteet eivät menneet kunnolla päälle. Vaihdoimme kytkimen kertaalleen ja sitten kytkinvika toistui. Sen vuoksi myös aika-ajo meni ketuilleen.

– Lähtökohta kisaan on vaikea, mutta lähden taisteleman 15. ruudusta. Pyörän tekniikan kanssa teemme ehkä vähän riskisäädöt, koska näin heikolta lähtöpaikalta ei tarvitse ottaa mitään varman päälle, Kallio puuskahti.
 

Uusin numero