Ajo Motorsportin kuljettajat kaksoisvoittoon Australian GP:ssä

Australian GP, Moto2: (vasemmalta) Brad Binder, Miguel Oliveira ja Franco Morbidelli. Oikealla Aki Ajo

Aki Ajon johtaman Ajo Motorsportin kuljettajat taistelivat hienon kaksoisvoiton Moto2-luokassa Australian GP:ssä Phillip Islandin radalla. Espanjan Joan Mir on tuore maailmanmestari Moto3-luokassa. MotoGP-luokassa espanjalainen Marc Marquez vankisti otettaan mestaruuteen voittamalla luokan kuudennen kerran tällä kaudella.

Moto2-luokassa kolmannesta lähtöruudusta kisaan lähtenyt Ajon Miguel Oliveira ajoi riemastuttavaan voittoon. Suomalaistiimin riemua lisäsi toiseksi ajanut Brad Binder. Tallikaveruksilla oli aikaeroa vajaat kolme sekuntia. Kilpailun kolmas oli Franco Morbidelli, joka johtaa MM-pisteissä 29 pisteellä Thomas Lüthiin. Oliveira on pistetaulukossa kolmantena.

MotoGP-luokassa voittoon ajoi Hondallaan Marquez ja toiseksi sijoittunut Valentino Rossi (Yamaha) jäi vajaat 1,8 sekuntia. Kolmanneksi sijoittui Rossin tiimikaveri Maverick Viñales.

 

Italian Ducati-kuljettaja Andrea Dovizioso teki pahan ajovirheen ensimmäisellä kierroksella tippuen 20:nneksi. Ruutulipulla hän oli sijalla 13, mutta ero Marc Marqueziin (kuva yllä (motogp.com)) kasvoi jo 33 pisteeseen.

Moto3-luokan kilpailu keskeytettiin punalipuilla 17 kierroksella sateen iskiessä Phillip Islandille. Koska kisasta oli ajettu 75 prosenttia, uusintalähtöä ei tarvittu. Voittaja oli Joan Mir, toiseksi julistettiin belgialainen Livio Loi ja kisan kolmas oli Espanjan Jorge Martin.

Patrik Pulkkisen kilpailu keskeytyi kaatumiseen. Ajon kuljettajat jäivät pisteittä. Bo Bendsneyder oli sijalla 16 ja Niccolo Antonelli joutui keskeyttämään.

MotoGP-sarjassa on jäljellä kaksi osakilpailua: Kaukoturnee jatkuu Malesian Sepangissa jo 29. lokakuuta ja kaikki mestarit ovat selvillä viimeistään marraskuussa Espanjan Valenciassa.

Uusin numero