Ajo täydessä terässä Aragoniin

Viimeksi San Marinon GP:ssä riesana olleet sitkeä flunssa ja murtunut vasen keskisormi eivät haittaa enää matkantekoa.

– Kunnossa ollaan ja sormikaan ei ole vaatinut toimenpiteitä, kertoo Ajo.

Ajo, 18, on valmistautunut huolella kauden viidenneksi viimeiseen osakilpailuun vetämällä Barcelonan suunnalla intensiivisen harjoitusjakson viime keskiviikosta lähtien.

– Ajotuntuma on pysynyt yllä supermotolla ja radalla on vietetty ajoittain pitkiä päiviä aamusta iltaan. Lisäksi ohjelmaan on kuulunut maastopyöräilyä, juoksulenkkejä ja saliharjoittelua. Kaiken kaikkiaan ihan hyvä ja onnistunut treenijakso.

Uusi Moto3-luokka on osoittautunut heti ensimmäisellä kaudella äärimmäisen tasaiseksi.

– Ehkä vieläkin tasaisemmaksi kuin osasin odottaa, tuumii Ajo.

Luokan  terävin kärki on erottunut hivenen muista, mutta sen takana tulevan noin 30 kuljettajan nipun keskinäisessä välienselvittelyssä kaikki on mahdollista. Ajo on yltänyt tällä kaudella parhaimmillaan kahdeksanneksi Assenin radalla ajetussa Hollannin TT:ssä, jossa hän oli aika-ajossa viides.

Ajo lähtee Aragoniin samoilla ajatuksilla ja tavoitteilla kuin tähänkin asti.

– Pyritään tekemään työt laadukkaasti heti perjantain ensimmäisistä vapaista harjoituksista lähtien ja asetetaan tähtäin sunnuntain kilpailussa pisteille ja mahdollisimman korkealle loppusijoituksissa.

”Vaikea, haastava
ja myös hauska rata”

Saksalaisarkkitehti Hermann Tilken taattua käsialaa olevaa ja Alcanizissa sijaitseva Motorland Aragon valmistui vuonna 2009.

Toista kauttaan MM-sarjassa kilpaileva Ajo on ehtinyt ajaa Aragonin 5078 metrin mittaisella rr-radalla jo neljä kisaviikonvaihdetta Espanjan CEV-sarja mukaan luettuna. Nyt matkassa ollaan tosin ensimmäistä kertaa nelitahtisella ja 250-kuutioisella Moto3-pyörällä.

– Aragon alkaa olla minulle jo aikalailla tuttu rata, mikä tietenkin helpottaa valmistautumista tulevaan. Perjantaina nähdään sitten ensimmäisen kerran tositoimissa, mihin suuntaan Moto3-luokan pyörän säätöjä siellä aletaan hioa.

Korkeuseroiltaankin mittava Aragonin moderni rata on kuljettajien mieleen.

– Monipuolinen Aragon on pitkä ja vaikea, mutta myös hauska rata. Sieltä löytyy sopivassa tasapainossa niin nopeita kuin vähän hitaampiakin paikkoja. Erityisesti ensimmäinen sektori on varsin haastava, luonnehtii Ajo tulevaa työmaataan.

Aragonissa on yllä hienoinen sateen uhka. Täysin kuivalla kelillä alusta loppuun ajetut GP-viikonvaihteet ovat olleet kuluvalla kaudella kortilla.

– Toiveissa on tietenkin kuivaa ja aurinkoista. Tai sitten muussa tapauksessa ainakin mahdollisimman tasaista keliä, linjaa Ajo.

Moto3-luokan kauden 13/17 MM-osakilpailun aikataulu 28.-30. syyskuuta Motorland Aragon-radalla Espanjassa:
Perjantai 28.9.

Klo 10.15-10.55, 1. vapaa harjoitus
Klo 14.15-14.55, 2. vapaa harjoitus

Lauantai 29.9.
Klo 10.15-10.55, 3. vapaa harjoitus
Klo 14.00-14.40, aika-ajo

Sunnuntai 30.9.
Klo 09.40-10.00, warm up
Klo 12.00, MM-osakilpailu 13/17

Ratainfo
Pituus: 5078 metriä
Leveys: 15 metriä
Mutkat vasemmalle: 10
Mutkat oikealle: 7
Pisin suora: 968 metriä
Valmistunut: 2009

Uusin numero