Kauden toiseksi viimeisessä osakilpailussa Alavudella haettiin asetelmia SM-mitalitaistossa. Asetelmat kilpailuun olivat todella kutkuttavat SM-kärki Toni Erikssonin takana, sillä sijoilla 2-7 oli kuusi kuljettajaa 10 pisteen sisällä.
– Aina olen yrittänyt tulla kaasulla ja alkukauden kisoissa kun on kulkenut, niin on kulkenut hyvin. Pyörä on pelannut hienosti koko kauden, kertasi Rouhiainen ennen kilpailua.
Ensimmäisessä erässä heinolalainen oli neljäs Erikssonin voittaessa. Muista mitaliehdokkaista ainoastaan Miika Oinonen ylsi Rouhiaisen edelle ollen kolmas.
– Rankka sadekuuro osui erän aikana radan ylle, ja ajaminen muuttui hankalaksi. Jouduin heittämään ajolasit pois ja ajoin pitkään viidentenä ilman ohitusmahdollisuuksia. Siinä neljän kärki pääsi karkuun mutta yksi heistä kuitenkin joutui keskeyttämään, joten sijoitus parani pykälällä ennen maalia.
Radalle osunut sadekuuro oli lyhytkestoinen, sillä kuljettajien ajaessa maaliin aurinko paistoi jälleen. Toinen erä ajettiin hyvässä säässä, mutta huonokuntoisella radalla jossa Eriksson ajoi toistamiseen voittoon.
– Toisessa erässä olin pitkään kolmantena. Väsymys iski, enkä pystynyt viemään pyörää kropalla jolloin Niko Kalatie pääsi ohitseni. Rata oli hurjassa kunnossa, erä oli kohdallani yksi tämän kauden rankimmista, Yamaha-pilotti huokaisi.
MX1-luokan Suomen mestaruuden varmisti Toni Eriksson. Himmeämpien mitalien kohtalo ratkaistaan 9.9 Orimattilassa. Pisteissä toisena on Kalatie josta Rouhiainen on kahden pisteen päässä kolmantena. Miika Oinonen on heinolalaisen takana neljäntenä, 12 pistettä vähemmän keränneenä.
– Harmittaa etten täällä yltänyt podiumille, mutta kyllä tämäkin hyvältä maistuu ja Orimattilaan jäi nälkää. Kun jatko sujuu vähintään yhtä hyvin, niin kyllä kauden päätteeksi päästään mitalikahvit keittämään, RIku päätti.