Päivän yhteistuloksissa Kallion nimi löytyi yhdeksänneltä sijalta, mutta ero kärkeen oli vain 0,627 sekuntia.
Pyöränsä säätömuutosten jälkeen valkeakoskelainen paransi iltapäivällä muiden kärkiporukan kuskien tapaan puolisen sekuntia ensimmäisen harjoitusjakson aikaansa.
– Teimme suuret muutokset toiselle treenijaksolle. Kaikki sujui oikeastaan suunnitelmien mukaan. Vauhtini kohentui, vaikka vielä minulla ei ollutkaan paras luotto keulan toimintaan, Kallio selvitti.
– Säätömuutosten jäljiltä pyörä oli 10 mm lyhyempi ja keulakulma oli jyrkempi. Nyt pyörän käyttäytyminen muuttui hieman rauhattomaksi, mutta vastaavasti kääntyvyys kohentui ja pyörä reagoi herkemmin.
– Harvoin säätöihin pystyy tekemään muutoksia niin, ettei niillä olisi myös jotain negatiivisiakin vaikutuksia pyörän käyttäytymiseen.
Kallio ajoi suurimman osan perjantain urakastaan samoilla renkailla, kun muutamat kilpakumppanit käyttivät uusia renkaita toisen jakson loppuosalla.
– Ajoin reilun kisapituuden sekä etu- että takarenkaalla eikä ollut ongelmia. Lauantaille meillä on suunnitelmissa mennä hitusen verran säädöissä takaisinpäin. Ehkä joku välimuoto vanhojen ja näiden uusien säätöjen kesken olisi kaikkein toimivin, Kallio veikkaili.
Mugello, Italia.
Moto2-luokan 9/17 MM-osakilpailun perjantain harjoitusten parhaat ajat (kahden harjoituksen yhdistetty tuloslista):
1. Pol Espargaro Espanja, Pons 40 HP Tuenti, Kalex 1.52,745
2. Bradley Smith Iso-Britannia, Tech 3 Racing, tech 3 + 0,221
3. Thomas Lüthi Sveitsi, Interwetten-Paddock, Suter + 0,434
4. Andrea Iannone Italia, Speed Master, Speed Up + 0,484
5. Marc Marquez Espanja, Team CatalunyaCaixa Repsol, Suter + 0,516
6. Simone Corsi Italia, Came IodaRacing Project, FTR + 0,563
7. Scott Redding Iso-Britannia, Marc VDS Racing Team, Kalex + 0,597
8. Alex de Angelis San Marino, NGM Mobile Forward Racing, FTR + 0,601
9. Mika Kallio Suomi, Marc VDS Racing Team, Kalex + 0,627
10. Takaaki Nagagami Japani, Italtrans Racing Team, Kalex + 0,865
11. Johann Zarco Ranska, JIR Moto2, Motobi + 0,914
12. Nicolas Terol Espanja, Mapfre Aspar Team Moto2, Suter + 0,969
13. Esteve Rabat Espanja, Pons 40 HP Tuenti, Kalex + 1,042
14. Claudio Coti Italia, Italtrans Racing Team, Kalex + 1,065
15. Randy Krummenacher Sveitsi, GP Team Switzerland, Kalex + 1,077