Stoner voitti – Lorenzo keskeytti

Neljättä peräkkäistä voittoa hakeneen Lorenzon sai kiehumaan kiukusta hänen maanmiehensä Alvaro Bautista, joka kaatoi Gresini-tiimin Hondansa kohtalokkain seurauksin.

Bautista lakaisi kaatuessaan Lorenzon mukanaan hiekoille, jossa MM-kärkimiehen murhetta lisäsi vielä savuten tuhoutunut Yamahan moottori.

Paalupaikkamies Stoner ja Pedrosa käyttivät tilanteen kylmästi edukseen Lorenzon ladellessa ärräpäitä ratavarikolla. Honda-kaksikko irtautui omille teilleen, kun kisasta oli jäljellä vielä 18 kierrosta.

Perjantain harjoituksissa rajusti kaatuneen Stonerin ja Pedrosan välinen vääntö alkoi olla selvä viimeistään viisi kierrosta ennen ruutulippua, kun hallitseva mestari oli pohjustanut itselleen 1,5 sekunnin johdon.

Kauden kolmannen voittonsa Jerezin ja Estorilin jatkeeksi napannut Stoner leikkasi maalilinjan 4,965 sekunnin erolla Pedrosaan. Samalla Stoner tasoitti hetkessä puntit pisteissä Lorenzon kanssa. Ne ovat nyt 140-140. Pedrosalla on pisteitä 121.

– Ikävä, että Jorgelle kävi näin. Olemme kovia kilpakumppaneita, mutta toiselle ei toivo koskaan mitään tällaista. Eipä silti, ajoin tänään hyvin, vaikka kivut olivatkin vielä eilen kovat. Hyvä, että pääsin aamulla kävelemään.

– Iso kiitos tästä voitosta kuuluu nimenomaan tiimini koko henkilökunnalla, korosti myös särkylääkkeiden voimin rataa kiertänyt Stoner.

Pedrosa uskoi vielä kisan alkuopuolella, että hänen vauhtinsa riittää voittoon.

– Tosin kuitenkin kävi. Voimat loppuivat ja olin tehdä vielä viimeisillä kierroksilla kohtalokkaan virheen. En ollut sittenkään valmis taistelemaan voitosta.

Assenin kisassa kolmanneksi ajoi voittajalle jo 11,994 sekuntia hyytynyt Yamahan Tech 3-satelliittitiimin Andrea Dovizioso.

Dovizioso tarjosi samalla taas yhden työnäytteen ensi kautta ajatellen ohittamalla Yamahan tehdastiimin Ben Spiesin viimeisellä kierroksella.

– Aivan mahtavaa olla toista kertaa tällä kaudella podiumilla. Tämä on iso juttu tiimilleni, pudotteli Dovizioso.

Seuraava osakilpailu ajetaan jo ensi viikonvaihteessa Sachsenringin radalla Saksassa.

Assen, Hollanti.
MotoGP-luokan MM-osakilpailu 7/18:

  1. Casey Stoner Australia, Repsol Honda Team 41.19,855
  2. Dani Pedrosa Espanja, Repsol Honda Team + 4,965
  3. Andrea Dovizioso Italia, Monster Yamaha Tech 3 + 11,994
  4. Ben Spies USA, Yamaha Factory Racing + 14,775
  5. Cal Crutchlow Iso-Britannia, Monster Yamaha Tech 3 + 22,074
  6. Nicky Hayden USA, Ducati Team + 31,660
  7. Hector Barbera Espanja, Pramac Racing Team Ducati + 59,107
  8. Randy de Puniet Ranska, Power Electronics Aspar ART + 1.04,441
  9. Michele Pirro Italia, San Carlo Honda Gresini FTR + 1.06,980
10. Mattia Pasini Italia, Speed Master ART + 1.25,087
11. Danilo Petrucci Italia, Came IodaRacing Project, Ioda + 1.32,103
12. Ivan Silva Espanja, Avintia Blusens BQR + 1.33,797
13. Valentino Rossi Italia, Ducati Team + 1 kierros
14. James Ellison Iso-Britannia, Paul Bird Motorsport ART + 1 kierros

MM-pistetilanne:
  1. Jorge Lorenzo Espanja, Yamaha 140
  2. Stoner 140
  3. Pedrosa 121
  4. Crutchlow 77
  5. Dovizioso 76
  6. Rossi 61
  7. Hayden 59
  8. Alvaro Bautista Espanja, Honda 58
  9. Stefan Bradl Saksa, Honda    51
10. Spies 48
11. Barbera 46
12. Aleix Espargaro Espanja, ART 20
13. De Puniet 19
14. Pirro 16
15. Mattia Pasini Italia, ART 12

Seuraava osakilpailu: 8.7. Sachsenring, Saksa.

Uusin numero