Salminen on päättänyt sohaista lajinsa ampiaispesää ensi viikonvaihteessa Aiglunissa ajettavassa Ranskan sarjan kaksipäiväisessä osakilpailussa.
Tekemistä riittää, sillä Suomen kovaa enduromainetta horjuttaneet ranskalaiskuljettajat ovat hallinneet tänä vuonna MM-sarjaa miehittäen Antoine Meon, Pierre Renetin ja Christophe Nambotinin johdolla kaikkien kolmen luokan kärkipaikat kauden puoliväliin mennessä.
”Taso paikoittain jopa
MM-sarjaa kovempi”
– Aiglunissa on luvassa varmasti kovatasoinen ja MM-sarjaan verrattavissa oleva kilpailu. Mukana on miltei koko MM-sarjan kärki ja edelleen tukku sellaisia kuljettajia, jotka nostavat tasoaan kotimaassaan kilpaillessaan. Saattaa olla, että Meon kotikulmilla pistetään paikoittain jopa hiukan MM-sarjan tasoa paremmaksi, ennakoi Salminen.
Enduro 2-luokan MM-pisteissä kolmantena oleva Salminen ei ota Aiglunissa paineita tulostavoitteista. Viime vuonna Suomen hallitsemasta MM-joukkuekisasta sivuun jääneitä ranskalaisia on kuitenkin aina mukava härnätä varsinkin heidän omalla maaperällään.
– Tietenkin sitä haluaa ajaa ja menestyä parhaalla mahdollisella tavalla kaikissa kisoissa. Tosiasia kuitenkin on, että minulle kaikki MM-sarjan ulkopuoliset kilpailut merkitsevät testiä pyörän osalta, muistuttaa Salminen.
Salmisen käskyttämää 310-kuutioista Husqvarnaa on kehitetty pitkin kautta ja työ jatkuu Aiglunissa.
– Pääsen testaamaan jo Suomessakin kokeiltuja uusia juttuja taas kilpailuolosuhteissa, mikä tarjoaa parhaan vertailupohjan aiempaan. Pyörä on ollut hyvässä iskussa koko kauden, mutta ainahan sitä tässä ammatissa pyritään parempaan koko paketin osalta, sanoo Salminen.
Kilpailusuma välttyy
valikoidulla ohjelmalla
Salminen ei aja tällä kaudella täysipainoista kansallista sarjaa missään maassa. Hän on ehtinyt kilpailla ennen Ranskaa kertaalleen Espanjan ja Italian sarjoissa.
– Tämä on ollut ihan suunniteltu kuvio. Pystyn ajamaan nyt valikoituja kilpailuja ja jaksottamaan kautta siten, että MM:n lisäksi kisoja ei osu peräkkäisille viikonvaihteille. Reissaamista riittää ja pieni breikki on aina paikallaan.
Kiirettä toki silti pitää muuallakin kuin maastokokeilla, vaikka vaatehuoltoa ei enää tarvitsekaan ajoittaa lentokentille.
– Lennän varhain keskiviikkoaamuna Milanoon, josta on edessä viiden tunnin automatka Aigluniin. Aiglunista pitää kiirehtiä sitten yötä vasten maanantaiaamuksi klo 8:aan mennessä taas Milanoon ja paikalliselle motocrossradalle, jossa olen torstaihin asti mukana Husqvarnan uusien pyörien presentaatiotilaisuudessa. Juhannus sujuu Suomessa, mutta heti sen jälkeen pitääkin lähteä jälleen Italiaan. Näin se menee, silmäilee Salminen tukkoista kalenteriaan.
MM-sarjan toinen puolisko käynnistyy heinäkuun vaihteessa Italian Castiglion Fiorentinossa. Italian jälkeen vuoroaan odottavat edelleen Ruotsin, Suomen ja Ranskan osakilpailut.