Päivärinta starttaa kakkosruudusta Unkarin MM-osakilpailuun

Päivärinta ja hänen kyydissään oleva sveitsiläiskonkari Adolf Hänni kellottivat lauantai-illan aika-ajossa Hungaroringin radalla 0.016 sekuntia hitaamman noteerauksen kuin paalulle päräyttänyt brittipilotti Tim Birchal.

Kaikkiaan viisi kaksikkoa kellotti sekunnin sisään, joskin aika-ajon kolmonen, saksalaispilotti Jörg Steinhauser jäi kärkikaksikosta puolisen sekuntia.  

Team Suzuki Finland joutui lähtemään aika-ajoon uudella moottorilla, jonka säädöt eivät olleet kohdallaan.

– Vaihdettiin moottori varuilta, sillä edellisellä oli ajettu jo viisi kisaa. Kyllä se pelitti hyvin, mutta kaikkia asetuksia ei keretty saamaan kohdalleen. Jokatapauksessa täysiä mentiin ja tulos on tuo. Ei paljoa hävitty, kommentoi Päivärinta aika-ajo tulostaan.

Duo Päivärinta-Hänni starttaa sunnuntain 18 kierroksen kilpailuun kuitenkin luottavaisin mielin, vaikka luvassa on olosuhteiden keikahdus päinvastaiseksi.

– Tänään oli helle ja huomiseksi on luvassa sadetta. Se laittaa tilanteen ihan uusiksi. Kisasta tullee rankka, sillä tämä rata on kinkkinen ja koko ajan pitää vääntää johonkin suuntaan. Huilipaikkoja ei liiemmin ole. Jos aikoo menestyä, niin startin on onnistuttava.
 

Uusin numero