Lorenzon peitonnut Stoner puolustaa paalulta Katalonian GP:n voittoa – Kallio 19:s ja Ajo 24:s

Montmelon helteisellä radalla Barcelonassa ajettu paalupaikka oli MM-pisteissä kakkosena olevalle Honda-kuljettajalle kauden toinen.

– Teimme tänään paljon töitä kovemman renkaan kanssa. Uskon ja odotan, että se on ainoa oikea valinta sunnuntaina 25 kierrokseen kilpailuun, jos sää säilyy tällaisena. En oikein vieläkään ymmärrä sitä, miksi niin moni kuljettaja ajoi edelleen tänäänkin näinkin paljon pehmeämmillä renkailla. Pyörässäni on yhä tärinäongelmaa, mutta olemme saaneet rauhoitettua sitä, kertoi Stoner.

Stoner lunasti sunnuntain kilpailun ykkösruudun ajalla 1.41,295, jolla hän kukisti kotikisaansa ajavan ja arjaa johtava Yamahan Jorge Lorenzon 0,146 sekunnilla.

Lorenzo: ”Vauhdissa löytyy!”

– Minulla oli edelleen pientä ongelmaa eturenkaan kanssa jarrutuksissa, mutta kaiken kaikkiaan säädöt ovat aikalailla kohdallaan. Olen luottavainen ja vauhtini riittää sunnuntaina, Lorenzo vinkkasi Stonerin suuntaan.

Kauden viidennen osakilpailun eturivin täydentää Yamahan satelliittitiimin Cal Crutchlow 0,253 sekuntia kärjen takana.

– Olen tietenkin tyytyväinen tähän, mutta huomenna on edessä todella kova kilpailu. Niin, eikä siitä säästäkään vielä tiedä. Toivottavasti keli pysyy kuivana, pudotteli Crutchlow silmät tavoilleen uskollisesti säihkyen.

Lorenzon tallikaveri Ben Spies kävi tulisen taistelun kolmannesta lähtöruudusta Crutchlowin kanssa. Spies jäi eturivin ulkopuolelle vain neljän tuhannesosan tähden.

Spiesin kanssa kakkosriviin ryhmittyvät Hondan Dani Pedrosa ja Yamahan Andrea Dovizioso.

Kolmanteen starttiriviin rullaavat puolestaan Ducatin Nicky Hayden ja Valentino Rossi, sekä LCR Hondan Stefan Bradl. Rossi oli aika-ajon yhdeksäs 0,880 sekuntia pohjista.

Kallio 19:s ja Ajo 24:s

Mika Kallio ajoi Kalex-pyörällään Moto2-luokan aika-ajossa sijalle 19.

Niklas Ajo oli puolestaan KTM:llä Moto3-luokassa 24:s. Ajo kaatui aika-ajon alussa, mutta pystyi jatkamaan varikkokäynnin jälkeen.

Barcelona, Espanja.
MotoGP-luokan kauden 5/18 MM-osakilpailu. Aika-ajo ja lähtöjärjestys sunnuntain kilpailuun:

  1. Casey Stoner Australia, Repsol Honda Team 1.41,295    
  2. Jorge Lorenzo Espanja, Yamaha Factory Racing + 0,146
  3. Cal Crutchlow Iso-Britannia, Monster Yamaha Tech 3 + 0,253
  4. Ben Spies USA, Yamaha Factory Racing + 0,257
  5. Dani Pedrosa Espanja, Repsol Honda Team + 0,361
  6. Andrea Dovizioso Italia, Monster Yamaha Tech 3 + 0,392
  7. Nicky Hayden USA, Ducati Team + 0,734
  8. Stefan Bradl Saksa, LCR Honda + 0,770
  9. Valentino Rossi Italia, Ducati Team + 0,880
10. Alvaro Bautista Espanja, San Carlo Honda Gresini + 1,061
11. Hector Barbera Espanja, Pramac Racing Team Ducati +    1,080
12. Karel Abraham Tshekki, Cardion AB Motoracing Ducati + 1,971
13. Randy de Puniet Ranska, Power Electronics Aspar ART + 2,205
14. Colin Edwards USA, NGM Mobile Forward Racing Suter + 2,729
15. Aleix Espargaro Espanja, Power Electronics Aspar ART + 2,746

Täydelliset tulokset:
http://www.motogp.com/en/Results+Statistics/2012/CAT/MotoGP/QP

Moto2-luokan kauden 4/18 MM-osakilpailu. Aika-ajo ja lähtöjärjestys sunnuntain kilpailuun:
  1. Marc Marquez Espanja, Team Catalunya Caixa Repsol, Suter 1.46,187    
  2. Pol Espargao Espanja, Pons 40 HP Tuenti, Kalex + 0,195
  3. Thomas Luthi Sveitsi, Interwetten-Paddock, Suter + 0,243
  4. Andrea Iannone Italia, Speed Master, Speed Up + 0,290
  5. Simone Corsi Italia, Came IodaRacing Project, FTR + 0,629
  6. Dominique Aegerter Sveitsi, Technomag-CIP, Suter + 0,657
  7. Scott Redding Iso-Britannia, Marc VDS Racing Team, Kalex + 0,679
  8. Toni Elias Espanja, Mapfre Aspar Team, Suter + 0,920
  9. Esteve Rabat Espanja, Pons 40 HP Tuenti, Kalex + 0,920
10. Alex de Angelis San Marino, NGM Mobile Forward Racing, Suter + 0,928
11. Jordi Torres Espanja, Tech 3 Racing, Tech 3 + 1,052
12. Takaaki Nakagami Japani, Italtrans Racing Team, Kalex    + 1,088
13. Bradley Smith Iso-Britannia, Tech 3 Racing, Tech 3 + 1,236
14. Johann Zarco Ranska, JIR Moto2, Motobi + 1,240
15. Nicolas Terol Espanja, Mapfre Aspar Team, Suter + 1,281
19. Mika Kallio Suomi, Marc VDS Racing Team, Kalex + 1,467

Täydelliset tulokset:
http://www.motogp.com/en/Results+Statistics/2012/CAT/Moto2/QP

MotoGP-sarjan Moto3-luokan 5/17 MM-osakilpailu. Aika-ajo ja lähtöjärjestys sunnuntain kilpailuun:
  1. Maverick Vinales Espanja, Blusens Avintia, FTR Honda 1.52,160    
  2. Zulfahmi Khairuddin Malesia, AirAsia-Sic-Ajo, KTM + 0,268
  3. Louis Rossi Ranska, Racing Team Germany, FTR Honda + 0,443
  4. Sandro Cortese Saksa, Red Bull KTM Ajo, KTM + 0,469
  5. Miguel Oliveira Portugali, Estrella Galicia 0,0, Suter Honda + 0,597
  6. Luis Salom Espanja, RW Racing GP, Kalex KTM + 0,673
  7. Alexis Masbou Ranska, Caretta Technology, Honda + 0,790
  8. Efren Vazquez Espanja, JHK T-Shirt Laglisse, FTR Honda + 0,791
  9. Hector Faubel Espanja, Bankia Aspar Team, Kalex KTM + 0,873
10. Niccolo Antonelli Italia, San Carlo Gresini Moto3, FTR Honda + 0,971
11. Alex Marquez Espanja, Estrella Galicia 0,0, Suter Honda + 0,980
12. Jakub Kornfeil Tshekki, Redox-Ongetta-Centro Seta, FTR Honda + 0,985
13. Romano Fenati Italia, Team Italia FMI, FTR Honda + 1,047
14. Danny Kent Iso-Britannia, Red Bull KTM Ajo, KTM + 1,186
15. John McPhee Iso-Britannia, Racing Steps Foundation KRP, KRP Honda + 1,242
19. Arthur Sissis Australia, Red Bull KTM Ajo    , KTM + 1,503
24. Niklas Ajo Suomi, TT Motion Events Racing, KTM + 1,952

Täydelliset tulokset:
http://www.motogp.com/en/Results+Statistics/2012/CAT/Moto3/QP

 

Uusin numero