– Tiimimme on suomalainen sisimmiltään, joten ilman muuta ajamme myös Suomessa. Vaikkakin pääpaino on MM-sarjassa, haluamme myös tukea junioreita lajimme parissa. Supercross-viikonloput SM-sarjan myötä ovat meille luonnollinen tapa tuoda koko tiimi yhteen, tallipäällikkö Kari Tiainen Ice1Racingin edustuksen laajuutta Hyvinkäällä.
Suomi on tullut myös tutuksi Ferrisille, joka osallistui alkuvuodesta Helsingin Messukeskuksessa järjestettyyn supercross-kisaan.
– On kiva ajaa ilman minkäänlaisia paineita ja pitää pientä taukoa MM-sarjasta. Sää on paljon parempi kuin viime kerralla, mukava nähdä molemmat puolet Suomesta, kommentoi Ferris.
Pyrhönen taisteli
Tiaisen kanssa
Ennen finaalia Ferris todisti nopeutensa jo ottamalla aika-ajon ykköspaikan jatkeeksi alkueränsä voiton. Hyvinkään Vauhtipuiston katsomoissa odotettiin kiihkeästi finaalia, sillä kotiradallaan kisannut hallitseva mestari Antti Pyrhönen eteni finaaliin Ferrisin tavoin ykkössijoin.
Finaalin startissa nopeimmin lähtömutkasta suoriutui Ferrisin tiimikaveri Santtu Tiainen. Ferris kuitenkin otti ykköspaikan heti alkumetreillä ja jätti Tiaisen ja Pyrhösen kisaamaan kakkossijasta. Australian miehen painellessa pikku hiljaa vakuuttavasti karkuun Pyrhönen painosti Tiaista ja etsi ohituspaikkaa pitkään.
Kun Pyrhönen vihdoin pääsi Tiaisen ohi, oli Ferris jo tavoittamattoman kaukana. Niko Koskela nousi erän loppupuolella muutamien kierrosten ajaksi Tiaisen tuntumaan, mutta joutui tyytymään nelossijaan. Toni Erikssonin finaali meni piloille toisen kierroksen alkumetreillä tapahtuneen kolaroinnin myötä.
– Tiainen ajoi todella kovaa ja varmalla otteella, jouduin puskemaan aivan täysillä, että pääsin ohi, en oikeastaan yllättynyt sitten enää yhtään, kun hän tuli koko loppuerän tuntumassa. Siinä meni voimiakin alkukierrosten kamppailussa melkoisesti, harmi etten päässyt missään vaiheessa yrittämään Ferrisin tuntumaan, olisinko pystynyt roikkumaan siinä vauhdissa mukana, Pyrhönen kertoili podiumilla.
– Santtu otti startin, mutta onneksi pääsin heti painamaan ohi ja kärkeen. Sitten vain katselin kun ero Santtuun ja Anttiin kasvoi, heidän todella tiukkaa kisaa oli mukava seurata, mitä sitä pystyin näkemään. Tietenkin olen tyytyväinen tähän päivään ja vierailuuni Suomessa, päivän suvereeni ykkönen totesi.
Ferrisin suunnitelmista sarjan tulevien osakilpailujen suhteen mies ei lukuisista kyselyistä huolimatta vastannut muuta kuin kohteliaasti kierrellen aihetta. Luonnollisesti MX1-luokan MM-sarja on hänen päätyönsä, joten on helppo uskoa suunnitelmien olevan vielä SM-sarjan osalta aidosti auki.
Jami Numminen
nopein MXJ-luokassa
Lauantain Suomen Cup-kisana ajettiin 14-18- vuotiaiden MXJ-luokkaa. Finaalin voittoon päästeli Ice1Racingin junioritiimin Jami Numminen ennen järjestävän seuran Lari Jukolaa ja Mikael Kaipasta.
Robin Selenius kisasi näyttävässä finaalissa pitkään Nummisen ja Jukolan kanssa, mutta harmiton kaatuminen pudotti hänet loppujen lopuksi neljänneksi.
Sarjatilanne luokassa on yhden perinteisen ja yhden Supercross-osakilpailun, eli yhteensä kolmen erän jälkeen äärimmäisen tasainen. Jukola säilytti ykköspaikkansa, mutta Numminen on vain neljän pisteen päässä, Kaipanen puolestaan vain kolmen pinnan päässä Nummisesta.
Sarjan seuraava osakilpailu ajetaan 16. kesäkuuta Turussa.
Hyvinkään kisa jatkuu sunnuntaina junioreiden MXC/A-luokan Suomen Cupilla ja kansallisella MXB-luokalla.
Tuloksia:
1) Dean Ferris Australia, Kawasaki, 2) Antti Pyrhönen HyMK, Honda + 20,641, 3) Santtu Tiainen SiiVe, Kawasaki + 22,509, 4) Niko Koskela OriMK, Kawasaki + 27,558, 5) Ludde Söderberg HMK, Honda + 40,821, 6) Marko Kovalainen HyMK, Yamaha + 48,306.
Täydelliset tulokset:
http://www.mylaps.com/results/showevent.jsp?id=782308