Kaksi paalupaikkaa tällä kaudella saavuttaneelle Red Bull KTM Ajo Factory Racing-tiimin saksalaiskuljettajalle aika-ajon kuudeskin sija maistui tällä kertaa voitolta.
– Ehdin ajaa alussa vain kolme kierrosta, kun etupää lähti alta alamäen jarrutuksessa ja kaaduin. Jäin siinä vaiheessa pitkäksi ajaksi radan varteen. Varikolle vaiherikkaiden vaiheiden jälkeen päästyäni tiimini henkilökunta teki isolla joukolla jälleen kerran hyvää työtä ja pääsin takaisin radalle tärkeiden kierrosten ajaksi, huokaisi Cortese helpotuksesta.
Corteselle sunnuntaina ajettavaan kilpailuun toisen lähtörivin starttipaikan tuonut kierrosaika 1.57,801 syntyi viimeisellä, eli kymmenennellä kierroksella.
– Cortese keräsi itsensä hienosti tuon alun episodin jälkeen. Vahva suoritus, kehui tallipäällikkö Aki Ajo.
Ajo näki taistelun tauottua ja pulssin tasaannuttua tilanteessa jo humoristisiakin piirteitä.
– Cortese teki ison työn saadakseen pyörän varikolle, joka sijaitsee kaukana siihen paikkaan nähden, jossa kaatuminen tapahtui. Meiltä lähti kavereita skoottereilla apuun, mutta Sandro oli ehtinyt järjestää siinä vaiheessa pyörälleen kyydin jonkinmoisen romuauton lavalta, naureskeli Ajo huojentuneena.
Kentillä haastajafiilis
kuivalla radalla
Portugalin GP:n voittajana Ranskaan saapuneen Cortesen tiimikavereista australialainen Arthur Sissis oli 14:s ja britti Danny Kent 17:s. Sissisin kovin kierros kulki ajassa 1.58,570, josta Kent jäi kymmenyksen.
– Kuivalla radalla ajettu aamun harjoitus kulki hyvin ja olin siinä sessiossa seitsemäs. Sadekelin aika-ajossa pyörän perä oli ehkä vähän liian jäykkä. Toivon sunnuntaiksi kuivaa keliä. Ainakin niissä olosuhteissa minulla on haastajafiilis päällä, vahvisti Kent.
Ensimmäistä MM-kauttaan ajava Sissis teki hänkin työnsä hyvin haastavissa olosuhteissa.
– Odotin sadekelillä kenties vielä vähän parempaa, mutta en löytänyt täyttä luottamusta ajamiseen ja pyörään. No, hyvä näinkin.
Khairuddinilta
iso kiitos tiimille
Suomalaistallin toisen tiimin, eli AirAsia-SIC-Ajon malesialaiskuljettaja Zulfahmi Khairuddin nousi aika-ajossa kymmenenneksi lukemin 1.57,801. MM-pisteissä viidentenä oleva Khairuddin onnistui kreivin aikaan viimeisellä vedollaan.
– Sadekeli on ollut minulle aina hieman hankalampi, mutta tähän suoritukseen pitää olla todella tyytyväinen. Tiimi vastasi toiveisiini ja madalsi pyörääni aika-ajon puolivälin paikkeilla. Se mahdollisesti tämän ajan ja sijoituksen, kiitteli Khairuddin.
– Fahmi on tehnyt Le Mansissa tasaisen hienoa työtä ja nyt hän näytti taitonsa myös sadekelillä, vastasi tallipäällikkö Ajo.
Espanjalaiskuljettaja Maverick Vinales oli tällä kertaa täysin pitelemätön aika-ajossa lukemin 1.55,865. Hän peittosi toiseksi sijoittuneen maanmiehensä Efren Vazquezin 0,982 sekunnilla. Cortesen ero kärkeen oli 1,936 sekuntia.
Le Mans, Ranska.
MotoGP-sarjan Moto3-luokan 4/17 MM-osakilpailu. Aika-ajo ja lähtöjärjestys sunnuntain kilpailuun:
1. Maverick Vinales Espanja, Blusens Avintia, FTR Honda 1.55,865
2. Efren Vazquez Espanja, JHK T-Shirt Laglisse, FTR Honda + 0,982
3. Miguel Oliveira Portugali, Estrella Galicia 0,0, Suter Honda + 1,249
4. Jakub Kornfeil Tshekki, Redox-Ongetta-Centro Seta, FTR Honda + 1,527
5. Alexis Masbou Ranska, Caretta Technology, Honda + 1,808
6. Sandro Cortese Saksa, Red Bull KTM Ajo, KTM + 1,936
7. Alberto Moncayo Espanja, Bankia Aspar Team, Kalex KTM + 1,981
8. Hector Faubel Espanja, Bankia Aspar Team, Kalex KTM + 2,034
9. Luis Salom Espanja, RW Racing GP, Kalex KTM + 2,135
10. Zulfahmi Khairuddin Malesia, AirAsia-Sic-Ajo, KTM + 2,268
11. Jonas Folger Saksa, IodaRacing Project, Ioda + 2,439
12. Adrian Martin Espanja, JHK T-Shirt Laglisse, FTR Honda + 2,450
13. Niklas Ajo Suomi, TT Motion Events Racing, KTM + 2,698
14. Arthur Sissis Australia, Red Bull KTM Ajo, KTM + 2,705
15. Louis Rossi Ranska, Racing Team Germany, FTR Honda + 2,711
16. Brad Binder Etelä-Afrikka, RW Racing GP, Kalex KTM + 2,725
17. Danny Kent Iso-Britannia, Red Bull KTM Ajo, KTM + 2,808
Täydelliset tulokset:
http://www.motogp.com/en/Results+Statistics/2012/FRA/Moto3/QP