Yamaha-kuljettaja on aloittanut kilpailukautensa loistavasti, kun hän on sijoittunut kaikissa alkukauden neljässä kilpailussa palkintopallille.
Lauslehto oli lauantaina sadekelin aika-ajossa neljäs ja onnistui nousemaan viikonlopun avauskisassa kolmanneksi.
– Löysimme tiimin kanssa hyvät sadekelin säädöt ja nousin kisassa kolmanneksi lähdön jälkeen. Kakkossija oli tähtäimessä, mutta kisa keskeytettiin turvallisuussyistä kolme kierrosta ennen maalia, Lauslehto selvitti.
Sunnuntaina ajettu toinen kilpailulähtö päästiin ajamaan kuivalla kelillä. Lauslehto tiedosti tehneensä oikean rengasvalinnan, joten tähtäin oli korkealla.
– Ajoin kisan alkuosan kolmantena. Sitten jonkun kilpailijan moottori sylkäisi öljyt radalle ja kisa keskeytettiin punaisella lipulla.
– Uusintalähdön startti ei onnistunut ja jäin viidenneksi. Kisan edetessä tein hyvän nousun, pari kilpakumppania kaatui ja voitin kisan selvästi 15 sekunnin marginaalilla, sarjassa uransa avausvoiton napannut Lauslehto iloitsi.
Lauslehto on erinomaisen alkukauden jälkeen IDM-sarjan johdossa 19 pisteen turvin.