Italian mestaruussarjan ensimmäinen osakilpailu jouduttiin perumaan helmikuussa lumimyrskyn takia. Tämän viikonlopun kilpailussa oli myös varsin poikkeukselliset olosuhteet, sillä rankat vesisateet olivat pehmittäneet maastot.
Vettä ei tullut enää missään vaiheessa lauantain ja aurinkoisen sunnuntain aikana, mutta kuljettajille se ei tarjonnut kuin hetkellisen lohdun. Varsinkin kun suomalaiset joutuivat lähtemään liikeelle koko mittavan italialaisletkan jälkeen.
– Viime vuoden Sixiin verrattuna oli vielä syvemmiksi kuluneita paikkoja, kuvaili Remes.
Remes piti Bellassa tasaisen varmaa vauhtia yllä. Päiväsijoitukset miellyttivät E1-luokan nopeinta suomalaista.
– Kaikin puolin hyvä kilpailu, joka palveli treeninä tulevaa Espanjan MM-osakilpailua varten, kuvaili Remes.
KTM-tehdaskuljettajalla oli myös selvä suunnitelma tuleville viikoille. MM-pisteistä taistellaan toukokuun ensimmäisenä viikonloppuna Espanjan Munitibarissa.
– Nyt jään viikoksi Italiaan treenaamaan. Pyörässä ei varmaankaan kokeilla mitään. Ensi viikon alussa sitten suunnataan Espanjaan, jossa pääsee kävelemään pätkiä läpi, päätti Remes.