– Kisan lähes 15 minuutin mittainen endurotesti palautti vanhat, hyvät ajat mieleen. Se oli todellakin sellaista perinteistä mantsaa, jota ajeltiin vielä silloin, kun käynnistelin kansainvälistä uraani. Olihan se ek karussa kunnossa ja kaikki reiät täynnä vettä, mutta hyvä näin. Oli sitä hienoa vetää, hehkutti 13-kertainen maailmanmestari.
Bellan tulospalvelu takkuili jo parin maastokokeen jälkeen. Kisan päätyttyä se oli lopullisesti solmussa, kun tuloslistat elivät monien aikasakkojen myötä.
– Minulle on kerrottu, että voitin yleiskilpailun kahden sekunnin erolla Albergoniin (Simone). Siihen on kait sitten uskottava, naureskeli Salminen reippaasti yli seitsemän tunnin ajourakan jälkeen.
Pääpaino testaamisessa
Salminen ei aja Italiassa tulos päällimmäisenä tavoitteena mielessään.
Kaksipäiväinen kilpailu palvelee Salmista ja hänen tiimiään testinä seuraaviin, eli Espanjassa ja Portugalissa toukokuun alkupuolella vuoroaan odottaviin MM-osakilpailuihin.
MM-kauden neljästä ensimmäisestä kisapäivästä puolet nimiinsä vieneen Salmisen E2-luokan pyörään ja lähinnä se moottoriin on tehty päivityksiä Chileen ja Argentiinaan suuntautuneen Etelä-Amerikan kiertueen jälkeen.
– Ei pyörässä ilmennyt tänäänkään mitään ongelmia, mutta huomasimme vielä pari sellaista juttua, jotka on syytä tehdä toisin. Kovasti testataan ja sitä vartenhan me täällä nyt olemme, että havaitsemme tuollaiset asiat, painotti Salminen.
Aamu ei vielä enteillyt Salmiselle voittoa Bellassa.
– Hävisin silloin kärjelle todella paljon. Se johtui lähinnä siitä, että ulkomaalaiset kuljettajat joutuivat lähtemään liikkeelle viimeisinä edellään 80 isäntämaan kuskia. Märkä ja savinen nurmikko oli kuoriutunut siinä vaiheessa rikki. Suditteluksihan se meni.
Rankat sateet ovat piiskanneet Bella Potenzaa viimeisten kahden viikon ajan.
– Lauantaina ei satanut, mutta kyllähän tämä oli ihan rehti kurakisa, luonnehti Salminen.
Remes viides – Seistola ja
Hellsten kympin ulkopuolella
Bellassa vahvistui myöhemmin illalla lopullisten tulosten valmistuttua, että Salmisen voittomarginaali oli varsin selkeä.
Hän kukisti toiseksi sijoittuneen italialaisen Jonathan Manzin 38,64 sekunnilla. Seuraaville sijoille ajoivat Manzin maanmiehet Oscar Balletti ja Simone Albergoni.
Eero Remes ajoi viidenneksi puolitoista minuuttia Salmisen takana. Muista suomalaisista Matti Seistola oli 14:s ja Antti Hellsten 17:s.
Salminen kukisti Seistolan 2.42:lla ja Hellstenin 2.54 minuutilla.
Tulokset:
http://enduro.ficr.it/tab_schedule.asp?p_Anno=2012&p_Codice=202&p_Manifestazione=3&p_Gara=1
Sunnuntain kilpailun tulosseuranta:
http://enduro.ficr.it/tab_schedule.asp?p_Anno=2012&p_Codice=202&p_Manifestazione=4&p_Gara=1