Juha Salminen keskeytti kärkipaikalta Argentiinassa

– Se oli tällä kertaa todellakin pienestä kiinni. Kivi jumiutui kolmannella crossitestillä eturattaan ja ketjujen väliin sillä seurauksella, että pyörä ei liikkunut eteen eikä taakse. Yritin ottaa kiveä pois, mutta se ei onnistunut ilman työkaluja, jotka piti loppujen lopuksi hakea pätkän alusta. Tuollaista vaivaa ei korjata muuta kuin sillä, että ketjut otetaan pois, kertoi Husqvarnalla kilpaileva Salminen harmissaan.

Kauden viime viikonvaihteessa voitolla ja viidennellä sijalla Chilessä avannut Salminen johti luokkaansa keskeytyshetkellä, eli kierros ennen maalia 9,87 sekunnin erolla espanjalaiseen GasGas-kuljettaja Ivan Cervantesiin.

Salminen oli siinä vaiheessa myös yleiskilpailun kärjessä ajettuaan E2:ssa neljät pohjat kuudelle maastokokeelle. Cervantes oli viimeistellyt kaksi pohja-aikaa Salminen välittömässä tuntumassaan.

– Ajollisesti päivä kulki jopa paremmin, mitä osasin odottaa. Olin kisaa edeltäneenä yönä vielä vatsataudissa, enkä pystynyt syömään aamulla mitään. Siihen nähden kulku oli kohdallaan yli 30 asteen helteessä.

Salminen saapui San Juaniin MM-kakkosena kolme pistettä Cervantesin takana.

– Kausi on vielä varsin nuori, eikä tämä pisteetön päivä muuta mitenkään jatkoa. Sunnuntaina Argentiinan toisena kisapäivänä vedetään taas täysillä, lupaa Salminen.

MM-sarja kattaa 16 osakilpailua.

Tulosseuranta:
http://www.enduro-live.info/
 

Uusin numero