”Mika Ahola Brave One Trophy” on nimensä veroinen Chilessä

Juha Salminen ratkaisi E2-luokan avauspäivän voiton jälkimmäisellä kellotetulla enskatestillä pistettyään Ivan Cervantesia päihin mojovasti 21 sekunnilla. Se oli sellainen tyrmäysisku, josta espanjalainen ei toipunut enää tolpilleen kahdella viimeisellä maastokokeella.

Salminen sijoittui Mika Ahola "Brave One Trophy”-kisassa lauantaina viidenneksi. Tosin hänkin jäi kahdella endurotestillä yhteensä 44,87 sekuntia päivän selkeästi nopeimmasta kuljettajasta ja E1-luokan ylivoimaisesta voittajasta Antoine Meosta.

E2-luokan nopein mies endurotesteillä oli Oscar Balletti, joka pystyi kukistamaan Salmisen neljällä sekunnilla.

E1:ssä mestaruuden tavoitteekseen asettanut Eero Remes oli enskatesteillä 11:s kaikki luokat mukaan luettuna. Hänen eronsa Meoon oli 1.13,58 sekuntia. Remes ajoi Aholan muistokisan neljänneksi luokassaan.

Sarjan pienimmässä luokassa kilpailevat Matti Seistola ja Antti Hellsten löytyvät puolestaan kokonaislistan sijoilta 25 ja 38. Erot keulille 1.56,09 ja 2.43,45.

Salmisen ja Remeksen jälkeen MM-avauksen parhaasta suomalaisvauhdista pölyisen Talcan endurotestillä vastasi E3-luokassa kilpaileva Marko Tarkkala, joka jäi Meon taakse lukemin 1.35,64. Tarkkala oli luokkansa seitsemänneksi nopein myös enskatestien aikojen perusteella.

MM-kausi jatkuu tänään Chilessä. Aivan, katseet kiinnittyvät jälleen jyvät akanoista erottavalle endurotestille.

Promoottorin kuvia MM-enduron avauspäivältä:
http://www.enduro-abc.com/index.php?model=gallery&object_id=012012_EWC/01GP_Chile

Uusin numero