Rouhiaiainen jättää päivätyöt ja pistää kaiken peliin crossissa

Yamaha-kuljettaja Rouhiainen on kohdistanut katseensa talven aikana paukkupakkasten ja korkeiden nietosten keskellä tulevaan kesään ja kilpailukauteen.

– Kovasti olen peruskuntoa kehittänyt. Punttisalilla ja pallopelien parissa on vierähtänyt aikaa, unohtamatta tietenkään hiihtoa. Myös enduroa olen käynyt ajamassa, kertaa Rouhiainen.

Tuleva kausi on poikkeuksellinen heinolalaisen historiassa, sillä nyt hän keskittyy motocrossiin täysipäiväisesti.

– Tulosten paranemista toivotaan, kun panostetaan ajamiseen sataprosenttisesti

Harjoituskaudella Rouhiainen ajaa kansallisia kilpailuja Belgiassa. MX3-luokan MM-sarja alkaa 9. huhtikuuta Hollannin Valkenswaardissa ja viikon kuluttua siitä ajetaan toinen MM-osakilpailu Ranskassa. Sen jälkeen Rouhiainen suuntaa takaisin Suomeen, jossa hänen on tarkoitus kilpailla SM-sarjassa.

– Päätavoite on MX3:n MM-sarjassa, jossa tavoitellaan kymmenen parhaan joukkoon. SM-sarjasta haetaan mitalia. Joka erässä tavoitellaan mahdollisimman lähelle kärkeä, Rouhiainen linjaa.

Hyvissä ajoin
ajotuntumaa hakemaan

Punttisalilla tai hiihtoladulla vietytyt tunnit eivät kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että ajotuntuma löytyy ainoastaan ajamalla. Viime viikolla Rouhiainen suuntasi kohti Belgiaa harjoitusleirille.

– Tarkoitus on ajaa mahdollisimman paljon. Luonnollisesti peruskunnosta on pidettävä huolta, mutta ajaminen on pääasia jotta oikea ajotekniikka löytyy.

Kunnollisten tulosten tekeminen ole mahdollista ilman luottoa pyörään.

– Pyörän säätäminen on yksi asia mihin keskityn, se on tärkeä asia. Iskareiden ja moottorin säädöt on löydettävä kohdalleen.

Kenties keskeisimmässä roolissa on pyörän jousitus ja sitä onkin tarkoitus hioa Belgialaisen VHL-Suspensionin kanssa.

– Luisin kanssa kehitetään iskunvaimentimia, säädetään niitä paljon. Hän saa näyttää taitonsa, jotta saadaan pyörä toimimaan kunnolla, Rouhiainen kertoo.

Tutuissa piireissä

Myös monet muut suomalaiscrossarit ovat suunnanneet ulkomaille harjoittelemaan.

– Varmasti on paljon tuttuja suomalaisia Belgiassa, joten porukalla käydään treenamassa. Yhteistyötä tehdään ja sovitaan etukäteen, mihin seuraavina päivinä mennään ajamaan, Rouhiainen toteaa.

Maanmiesten kanssa samoilla radoilla ajamisessa on myös oma tarkoituksensa.

– Siellä pystytään myös vähän vertamaan omia ja toisten aikoja, jotta tiedetään missä mennään.

Iskarispesialisti Luis on pitänyt heinolalaiscrossareista huolen jo Mika Saarenkoskesta lähtien.

– Tutun porukan kanssa asustellaan, joten aika kuluu varmasti hyvin. Pari pakettia otetaan ruisleipää mukaan koti-ikävää lääkitsemään, vinkkaa Rouhiainen.
 

Uusin numero