Aakko otti jälleen omansa – jää suli pitkäpiikkien alta SM-kilpailussa

Kilpailuun ilmoittautui 19 kuljettajaa, joten ennen kilpailua piti ajaa kolme karsintalähtöä jotta ajokaavioon saatiin sääntöjen mukaiset 16+2 kuljettajaa. Kilpailuun selvisivät mukaan Janne Kastren, Tomi Norola, Tommi Suolammi, sekä Mikko Jetsonen.

Kilpailun voittajaksi ja Suomen mestariksi ajoi vakuuttavasti kirkkain jäätähtemme, oululainen Idän Ritari Antti Aakko, joka voitti kaikki eränsä.

Mestaruus oli Aakolle uran kahdeksas ja samalla hänestä tuli kaikkien aikojen eniten Suomen mestaruuksia voittanut jääspeedwayn gladiaattori.

Hopealle ajoi kovaa nousua huipulle tekevä Pohjois-Karjalan Tomi Tani ja pronssin kotiinsa vei Alavuden Janne Vilponen. Vilponen oli pronssiarvonnassa onnekkaampi kuin päivän todellinen yllättäjä, Idän Ritarien Harri Saari. Tässä kohtaa mitalin kohtaloa ei voitu muulla tavalla ratkaista.

Kilpailu nimittäin jouduttiin keskeyttämään ja tulokset julistettiin 12 ajetun erän jälkeen, sillä lämmin sää sulatti jäätä ja nosti vettä jään päälle. Kilvan ajaminen ei olisi enää ollut turvallista.

Mestari Aakko oli kilpailun jälkeen hieman kaksijakoisissa tunnelmissa.

– Voittaminen on aina kivaa. Ajaminen sujui tänään hyvin. Harmi, että kisa keskeytettiin, olisi se mukava aina ajaa kaikki erät. Mutta siinä mielessä olen tyytyväinen, että mestaruus tuli ajamalla, ehdin voittaa muut kärkipään kuljettajat.

Seinäjoki.
Jääspeedwayn SM-kilpailu:

  1. Antti Aakko IRR 9 (3,3,3)
  2. Tomi Tani P-KMK 8 (3,3,2)
  3. Janne Vilponen A-SMP 7 (3,3,1)
  4. Harri Saari IRR 7 (1,3,3,)
  5. Seppo Siira Ruotsi 7 (2,2,3)
  6. Janne Kastren P-KMK 6 (2,1,3)
  7. Timo Kankkunen P-KMK 6 (2,2,2)
  8. Jouni Seppänen PirMM 5 (3,0,2)
  9. Jussi Hytönen P-KMK 4 (2,d,2)
10. Sami Hassinen P-KMK 4
11. Markku Weckman MP-Tuki 3 (0,2,1)
12. Tomi Norola SsMK 2 (1,1,0)
13. Ari Tuomisto FMS 2 (1,1,0)
14. Mikko Jetsonen P-KMK 1 (0,1,0)
15. Tommi Suolammi HäMK 1 (N,N,1)
16. Mika Helin FMS 0 (0,0,0)
17. Rami Systä P-KMK 0 (0)

Uusin numero