17. joulukuuta startannut Viron motocross-sarja Adrenalin Arena Kids Cup jatkui sunnuntaina suomalaiskuljettajien tahdissa.
7-vuotias Eeka Laaksonen oli 50-kuutioisten luokan aika-ajoissa nopein 44 kilpailijan joukosta. Nuorukainen nousi A-finaaliin ja saavutti molemmista lähdöistä voitot vieden myös päivän kokonaiskilpailun nimiinsä.
”Kyllä se voitto vähän yllätti, kun siellä kärkiporukka on mua vanhempaa, mutta kyllä mä iskälle sanoin ennen kisaa, että nyt vedetään holet ja voitto kotiin”, Laaksonen kertaa.
Toiseksi luokan kokonaistuloksissa sijoittui Viron Enriko Peilman ja kolmanneksi Latvian Toms Dankerts.
4-vuotiaana motocrossissa kilpailemisen aloittanut Laaksonen johtaa nyt sarjaa kahden osakilpailun jälkeen. Hän sijoittui joulukuussa ajetussa kauden avauksessa yhteistulosten kolmanneksi. Seuraavan kerran nuorukainen pääsee tositoimiin 11. maaliskuuta, jolloin vuorossa on sarjan finaali.
”Seuraavaan kisaan lähdetään tosi hyvällä mielellä”, Laaksonen kuittaa.
Myös 85-kuutioisissa päästiin nauttimaan suomalaisjuhlista, kun Kasper Kangasniemi voitti molemmat erät sekä kokonaiskilpailun. Suomalaisista Kasimir Hindersson oli viides, Miro Varjonen kuudes, Leevi Jalonen kahdeksas ja Jasper Haavisto kymmenes.
60-kuutioisissa päivän paras suomalainen oli kauden avauksen tapaan toiseksi sijoittunut Eelis Viemerö. Remu Heikkinen ajoi seitsemänneksi. 125-kuutioisissa paras suomalainen oli viidenneksi ajanut Leevi Liimatainen. Aleksi Vesanto sijoittui kuudenneksi. Voiton nappasi Viron Henry Vesilind.