Niki Tuuli: Ajoni oli aivan liian aggressiivista ja hermostunutta
”Tämän päivän kilpailu oli positiivisin osa viikonloppua. Tämä ei ollut minulle helpoin kilpailu; ajoni oli aivan liian aggressiivista ja hermostunutta. Luottamus tekemiseen puuttui. Siksi olen
Maailman kaunein moottoripyörä- kunnianosoitus Claudio Castiglionille
Pyörä on Massimo Tamburinin tekemisen palon ja Claudio Castiglioni -näkemyksen tuote (Castiglioni vaati jokaisen yksityiskohdan määrittelemistä henkilökohtaisesti). F4 esiteltiin yleisölle vuonna 1997 ja siitä tuli
Lehto uusi cross countryn Suomen mestaruutensa
Miro Lehto ajoi sijoituksia tarkkaillen neljänneksi lauantaisessa kauden kolmannessa osakilpailussa Porin prikaatin varuskunta-alueella Säkylän Huovinrinteellä. Se riitti varmistamaan hänelle uran toisen Suomen mestaruuden viime kauden
Ajon tiimi Darryn Binderille uran ensimmäinen palkintokorokesijoitus
Aki Ajon tiimin Miguel Oliveira oli neljäs, joten Bagnaian MM-johto kasvoi jo 48 pisteeseen. Ajo Motorsportin Brad Binder sijoittui kuudenneksi. Ruudusta 28 kilpailuun startannut Niki Tuuli pystyi napsimaan muutaman sijan, mutta oli
Mick Doohan: ”Olen ylpeä saadessani jakaa tämän virstanpylvään Marcin kanssa”
Marquez on liittynyt Mick Doohanin, Valentino Rossin ja Giacomo Agostinin seuraan yhtenä neljästä kuljettajasta, jotka ovat voittaneet viisi (tai enemmän) mestaruutta sarjassa. Marquez on nuorin
Marc Marquez mestaruudestaan: ”Todella mahtavat tunnelmat”
Marquezin mestaruus sinetöityi, kun Andrea Dovizioso kaatui aivan kilpailun lopussa. ”Todella mahtavat tunnelmat. Kilpailu oli juuri sellainen kuin halusinkin. Lauantain aika-ajon jälkeen analysoin tilanteen. Nelosharjoituksessa
Ajon tiimin Darryn Binderille uran ensimmäinen podiumsijoitus Moto3:ssa
Fabio Quartararo ajoi voittoon Japanin osakilpailun Moto2:ssa. MM-sarjaa johtava Francesco Bagnaia pisti Quartararon tiukille, mutta hävisi lopulta vaivaiset 0,4 sekuntia. Kolmas oli Lorenzo Baldassarri.
Marquez varmisti maailmanmestaruuden
Andrea Dovizioson kaatuminen Motegin kisassa oli viimeinen niitti sille, että Marc Marquez varmisti MotoGP-luokan maailmanmestaruuden jo kolme kisaa ennen kauden päättymistä.