Ajon tiimille kauden neljäs voitto – Brad Binder ykkönen Aragonissa
Espanjan MotoGP-viikonloppu päättyi suomalaistallin juhliin, kun paalupaikalta Moto2-kilpailuun startannut Aki Ajon tiimin Brad Binder ajoi voittoon Aragonissa.
Espanjan MotoGP-viikonloppu päättyi suomalaistallin juhliin, kun paalupaikalta Moto2-kilpailuun startannut Aki Ajon tiimin Brad Binder ajoi voittoon Aragonissa.
Petronas Sprinta Racing- tiimin kuljettaja Niki Tuuli paransi otteitaan koko Aragonin GP-viikonlopun ajan. Positiivista oli maaliin pääsy 22. sijalla, mutta se ei täyttänyt Nikin tavoitteita
Marquez ohitti paalulta lähteneen Lorenzon ja molemmat ajautuivat hiukan leveäksi. ”Minulla ei ollut tilanteessa mitään vaihtoehtoja. Misanossa kaatuminen oli täysin omaa syytäni, mutta nyt Marc
Kilpailun alku oli dramaattinen, kun paalulta lähtenyt Ducatin Jorge Lorenzo kaatui heti avausmutkassa omaan ajovirheeseensä. Hänet kuljetettiin tutkimuksiin. Alustavien tietojen mukaan mieheltä meni ainakin varvas
Alex Marquez ohitti melko pian paalulta lähteneen Binderin. Niki Tuuli teki alussa hyvää nousuja ja kohosi sijalta 27 sijalle 22 jo viidennellä kierroksella. Tuuli kävi
70- ja 80-luvuilla Monkeylla ajaneet ovat kasvaneet aikuisiksi jo ajat sitten. Nyt Monkey tekee samoin.
Vielä aamun harjoitukset lauantaina sujuivat hyvin, mikä nosti odotuksia. ”Aamulla oli heti hyvä tatsi ja treenissä ihan ok aikoja, joten aika-ajoon lähdettiin hyvillä mielin. Aika-ajossa
Rossi alkaakin olla jo hankaluuksissa pääkoppansa kanssa. ”Motivaation pitäminen yllä tässä tilanteessa on todella hankalaa. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että teemme hirvittävän paljon töitä, emmekä
Sekä Erno Kostamo että Juha Kallio ottivat liiankin läheistä tuntumaa Frohburgin katurataan IRRC-sarjan viimeisen osakilpailun lauantain harjoituksissa.
Pitkään paalusta kiinni pitänyt saksalainen Marcel Schrötter oli kakkonen ja Jorge Navarro kolmas, Alex Marquez neljäs. Maailmanmestaruudesta yhä taisteleva Ajon toinen kuljettaja Miquel Oliveira jäi