A-P Mustoselle kylmää kyytiä MM-karsinnassa
– Pitkä päivä oli, ei tästä paljon kertomista ole. Olosuhteet olivat kovemmat kuin mies. Kahden vuoden tauko ruohoradoilta näkyi ajamisessa, huokaisee Mustonen. Kovatasoisen karsinnan voittajaksi
– Pitkä päivä oli, ei tästä paljon kertomista ole. Olosuhteet olivat kovemmat kuin mies. Kahden vuoden tauko ruohoradoilta näkyi ajamisessa, huokaisee Mustonen. Kovatasoisen karsinnan voittajaksi
– SMOTO eli Suomen Motoristit Ry on kahteen otteeseen antanut asiantuntijalausunnon uuteen Tasavallan presidentin piakkoin vahvistamaan 1.1.2017 voimaan astuvaan liikennevakuutuslainsäädäntöön. Olemme onnistuneet ajamaan sinne kaksi
Mansaaren TT:n dramaattisena avauspäivänä tehtailtiin ennätyksiä. Ensimmäinen kilpailulähtö, Superbike TT, oli Michael Dunlopin näytöstä. Dunlop kirjasi nimiinsä ensimmäisen 17 minuutin alittavan kierrosajan noin 60-kilometrisellä Snaefell
Varkaus Racing Team on panostanut voimakkaasti heinäkuun alussa ajettavaan speedwayn U-21 EM-semifinaaliin. Rata-alueen ja sisäänmenoteiden parannuksilla on pyritty kehittämään yleisön viihtyvyyttä ja tekemään tapahtumasta entistä
Yamahalla kovia kierrosaikoja läpi 25 kierroksen kisan takonut Rossi ja Hondan paalupaikkamies Marquez kävivät huiman kaksintaistelun voitosta, johon kuin tykin suusta startista kärkeen karauttaneella ”Tohtorin”
– Ajoin tämän voiton Salomille, Zarco totesi tunteet pinnassa. Zarcon tavaramerkki, eli ilmava voittovoltti jäi tällä kertaa näkemättä, kun hän pyyhki kunniakierroksella kyyneleitä silmäpielistään käytyään
Kilpailun ja uransa ensimmäiseen voittoon kotiyleisönsä edessä viiletti Hondaa käskyttävä Jorge Navarro, joka kukisti Red Bull KTM Ajo-tehdastiimin Binderin 0,564 sekunnilla. Binder johtaa sarjaa silti
– Luis Salomin perhe haluaa ilmaista kiitoksensa monista lohduttavista viesteistä, jotka olemme saaneet hänen kilpakumppaneiltaan, tiiminsä jäseniltä, varikoilla mukana olevilta, ystäviltä, muilta urheilijoilta ja faneilta.
Turvallisuuskomission kokouksessa Montmelon rataa muutettiin F1-profiiliin, eli kohtalokas kaarre 12 kierrettiin shikaanilla lauantain ensimmäisistä vapaista harjoituksista lähtien. Muutoksia tehtiin edelleen myös kaarteisiin 9 ja 10.
Mustonen ajoi kovassa seurassa haastavissa olosuhteissa kolmanneksi ja varmisti näin paikkansa 31. heinäkuuta Ranskan La Reolessa ajettavassa MM-karsintojen finaalissa Challengessa. Mustosen kilpailu sujui alusta asti