Rossi ja raha – siinä Lorenzon lähdön todelliset syyt
Piakkoin 29 vuotta täyttävä Lorenzo on vannonut useaan otteeseen ikuista uskollisuutta Yamahalle. Lorenzo alleviivasi vielä viime kauden mestaruuden jälkeen, että hänen unelmanaan on ajaa ura
Piakkoin 29 vuotta täyttävä Lorenzo on vannonut useaan otteeseen ikuista uskollisuutta Yamahalle. Lorenzo alleviivasi vielä viime kauden mestaruuden jälkeen, että hänen unelmanaan on ajaa ura
Sopimuksen julkistamisen osalta noudettiin tuttua kaavaa: ensin Yamaha tiedotti Lorenzon lähdöstä tämän kauden jälkeen ja heti perään Ducati vahvisti sopimuksen syntyneen. Epävirallisten tietojen mukaan Lorenzo,
Espanjalaisen Lorenzon ja Ducatin sopimuksen julkistamista odoteltiin jo reilu viikko sitten Austinin GP:n yhteydessä Texasissa. Silloin aika ei ollut vielä siihen kypsä, mutta nyt sopimuksen
Sää oli jälleen kylmä ja oikukas kevääseen tapaan Assenissa, mutta kilpailut päästiin kuitenkin ajamaan kuivalla. Kansainvälisessä PreMoto3-merkkiluokassa erot ovat marginaalisia. Paavilainen taisteli kärkiryhmässä ensimmäisen startin
KTM kertoo kilpailupomonsa Pit Beirerin suulla saksalaiselle luottomedialleen Speedweekille, että toista kisakuljettajaa jo palkatun britti Bradley Smithin rinnalle etsitään Moto2-luokasta. Beirer ei halua kertoa kandidaattien
Antti Pyrhösen päälliköimän jäätiimin Nagl nakutti Husqvarnallaan tasaisen varmaa työtä Leonissa. Hän ajoi molemmissa kisaerissä kolmanneksi päätyen samalle sijalle myös kisan yhteispisteissä. – Jälleen yksi
150-kuutioista Hondaa käskyttävä Weckman oli nopein sekä aika-ajossa, että kaikissa kolmessa kisaerässä. Vaikka voitot tulivat melko helposti, myös parannettavaa jäi. – Täällä startti tapahtuu betonilta,