Helsingin Olympiastadion suljetaan remontin ajaksi 2016–2018 ja tästä johtuen Tampereen Ratinan stadion on remontoitava kilpailujen saamiseksi Tampereelle. Ilman remonttia kilpailuja ei Tampereelle saada, sillä Ratinan stadion jäi virallisissa mittauksissa 80 senttiä kapeaksi mm. FIFAn standardeista. Ratinan stadionilla on 6.10.2014 aloitettu kunnostustyöt, joiden yhteydessä nurmi uusitaan ja kenttä laajennetaan vastaamaan kansainvälisiä standardeja. Finnish FIM Speedway GP:n järjestäjätaho yhdessä yhteistyökumppaninsa, viikkoa myöhemmin järjestettävän Likkojen Lenkin kanssa uskovat kuitenkin tapahtumien onnistumiseen.
Tapahtumapäällikkö Perttu Pesä Tampereen kaupungilta kertoo, että Suomen sääolosuhteista ja maanrakennuksellisista syistä eritoten arveluttaa se, mikä tulee olemaan kentän keskiosan kunto toukokuussa.
– Tampereen kaupunki tekee kaikkensa, jotta stadion saadaan siihen kuntoon, että sekä Speedway GP että Likkojen Lenkki onnistuvat. Suurin pelko on se, että koko stadionin keskiosa joudutaan levyttämään tai se, että keskiosaan istutettu siirtonurmi ei ole vielä siinä kunnossa että se voidaan levyttää. Mikäli näin käy, mahdollista on kuitenkin myös se, että siirtonurmen istutus on tehdään vasta näiden tapahtumien jälkeen, sillä elokuussa järjestettävät Eliittikisat on ensimmäinen tapahtuma, jossa keskiosan nurmen on viimeistään oltava kunnossa.
Finnish FIM Speedway GP järjestetään tulevana keväänä Ratinassa toista kertaa. Tapahtumaa kehitetään ensi keväälle sekä kuljettajien että yleisön palautteen perusteella. Rataan tehtävien muutoksien myötä myös kuljettajien turvallisuus paranee, kertoo promoottori Jarno Kosonen.
– Takasuoran pituus on 13 metriä aiemman 10 metrin sijaan, kurveihin sisäänmenoa levennetty 3 metrillä aiemmasta 10 metristä ja kurveja on levitetty 15 metriin, kun ne viime vuonna olivat 13 metriä leveät. Myös lähtöpaikkaa siirretään aiemmaksi. Muutokset on tehty viime vuoden kilpailussa ajaneiden kuljettajien toiveiden perusteella, ja ne mahdollistavat kilpailun sujuvamman kulun sekä helpommat ohitusmahdollisuudet kilpailussa. Kaiken kaikkiaan rataan saadaan lisää pyöreyttä, ja vauhtia ei tule puuttumaan.
Myös yleisön näkökulmasta tehdään parannuksia. Ratinan screenien käyttöä tehostetaan ja äänentoistoon kiinnitetään entistä tarkemmin huomiota. Viime vuodesta opittuna myös radan kastelua korjataan, minkä ansiosta radan maa-aines tulee pölyämään viime vuotta vähemmän ja radankunnostustauot vähenevät.
Lisätietoja: www.speedwaygp.fi