Miljoonas Ducati on Monster 1200 S
Kyseisen Ducatin ja tässä tapuksessa Monster 1200 S:n onnellinen omistaja on merkkiuskollinen italialainen Ernesto Passoni, 47. Juhlallinen ja arvovaltainen tilaisuus järjestettiin Audi City Lab’in tiloissa
Kyseisen Ducatin ja tässä tapuksessa Monster 1200 S:n onnellinen omistaja on merkkiuskollinen italialainen Ernesto Passoni, 47. Juhlallinen ja arvovaltainen tilaisuus järjestettiin Audi City Lab’in tiloissa
Etelä-Amerikan GP oli määrä ajaa 7. kesäkuuta Brasiliassa, mutta nyt supermotokaravaani ottaakin suunnan Kolumbian Chachagüí’hin 2. elokuuta. Sarjan promoottorin BProm Sportin ensimmäiseen kalenteriversioon nähden päivitetystä
Kirjan nimi on kuvaavasti ”Troy Bayliss: A Faster Way”. Bayliss on kirjoittanut kirjan yhteistyössä yhdysvaltalaisen Sport Riders-lehden toimittajan Andrew Trevitt’in kanssa. 176-sivuisessa kirjassa käsitellään ajotekniikoita
Päättyneellä kaudella MotoGP-luokan MM-hopeaa ajaneen Rossin nykyinen sopimus Yamahan kanssa ulottuu kauden 2016 loppuun. Helmikuussa syntymäpäiviään viettävällä Rossilla on ikää silloin 37 vuotta. – Olen
Kuvauksellinen Andalucían alue Espanjan lounaisrannikolla kerää yhteen Euroopan Harley-Davidson-harrastajat H.O.G. Rally -tapahtumaan 18. – 21. kesäkuuta 2015. Tuhannet motoristit kokoontuvat nelipäiväistä tapahtumaa varten Puerto Sherryn
Kuninkuusluokan mestaruudet vuosina 2010 ja 2012 viimeistellyt Lorenzo ajoi vaisun kauden siitä huolimatta, että hän nappasi talteen MM-pronssia Marquezin ja tallikaverinsa Valentino Rossin takana. Lorenzon
Team Laine on toiminut monen eri moottoripyörälajin tulospalveluissa kaudella 2014. Näistä viimeisimpänä mainittakoon Tampereen kansainvälinen Supercross. Tulospalvelukokemusta yrityksen omistajalla Marko Laineella on jo vuosikymmenien ajalta
Haavisto ajoi MX2 luokassa, jossa ennakkoon kovinta vastusta tulisivat tarjoamaan Viron nuortenmestari Hardi Roosiorg ja 125 luokan EM-sarjassakin nähty Jan Jakobson. Aika-ajoissa Haavisto päätyi toiseksi