Jääspeedwayn MM-karsintaa jouduttiin siirtämään
Kilpailun uusi päivämäärä on siis 17. tammikuuta. Suomella on kilpailussa kaksi edustajaa, kun Mats Järf ja Tomi Tani ovat mukana taistelussa paikoista viikkoa myöhemmin ajettavaan
Kilpailun uusi päivämäärä on siis 17. tammikuuta. Suomella on kilpailussa kaksi edustajaa, kun Mats Järf ja Tomi Tani ovat mukana taistelussa paikoista viikkoa myöhemmin ajettavaan
TV1 esittää lauantaina 3.1.2015 dokumenttielokuvan Arktinen Odysseia, jossa seurataan kuinka viisi suomalaismiestä yrittää selviytyä tuhannen mailin Lahti-Napapiiri-Lahti -ajourakasta alle 24 tunnissa – moottoripyörillä ja talvella!
– Se on täysin ilmeistä. Näin marraskuussa, että saimme medialta yhdellä testijaksolla enemmän huomiota kuin viime kauden talvitestien aikana yhteensä. Näin siksi, että meillä on
Kytönen Motorsportin Husqvarna-kuljettajat kaudelle 2015 on julkistettu. Tiimin värejä kantavat Antti Hellsten (E1, Husqvarna FE 250), Eemil Pohjola (E2, Husqvarna TE 250), Mika Tamminen (E3,
Yamahan kanssa edelleen kahden vuoden sopimuksen omaava Rossi teki paluun huipulle kolmen laihemman kauden jälkeen tavalla, joka ei jättänyt ketään kylmäksi. Ja vähiten tietenkin ”Tohtorin”
Gannet on aiemmin luonut esimerkiksi omannäköisensä caféracer-näkemyksensä Kawasakin H2R:stä ja visioinut Superleggerasta jotain aivan muuta. Gannet Designin takaa löytyy Ulfert Janssen, joka käyttää muun muassa
Motocuatro.com toteaa, että Yamahan päällikkö Lin Jarvis olisi jo näyttänyt Rossille vihreää valoa lähinnä näytösluonteisesta vierailusta Superbike-luokan MM-sarjaan. Yhdeksänkertainen maailmanmestari Rossi on kertonut moneen otteeseen,
Suomalaisista kaksikko Petri Makkula-Harri Asumaniemi ajoivat viime kaudella täyden MM-sarjan päätyen loppupisteisessä seitsemänneksi. Nelinkertainen maailmanmestari Pekka Päivärinta osallistui ainoastaan valikoituihin kisoihin, mutta hän on ilmoittanut