Marquez on valmis palauttamaan marssijärjestyksen Britanniassa
– Tiedän, että jokainen odotti minun voittavan kauden kaikki kilpailut, joten tunnen nyt vähemmän paineita. Maailmanmestaruus on tärkein. Ei se, että voitat kaikki kisat!, sivaltaa
– Tiedän, että jokainen odotti minun voittavan kauden kaikki kilpailut, joten tunnen nyt vähemmän paineita. Maailmanmestaruus on tärkein. Ei se, että voitat kaikki kisat!, sivaltaa
Britannian GP merkitsee Kentille jopa enemmän kuin kotikilpailua. Ajo Motorsportin riveissä vuonna 2012 ensimmäisen MM-osakilpailuvoittonsa saavuttanut Kent kilpailee käytännössä takapihallaan, sillä hän asuu ainoastaan alle
Motocrossin kerhojoukkuekilpailussa ratkaistaan Suomen parhaan seuran titteli 20.-21. syyskuuta. Aikuisten luokissa ajetaan Suomen mestaruudesta ja alle 15-vuotiaiden luokissa epävirallisesta mestaruudesta. Tänä vuonna kilpailu järjestetään Honkajoella,
Pronssimitali oli 19-vuotiaan, armeijaa parhaillaan suorittavan forssalaisen Vinnikaisen ensimmäinen SM-mitali kyseisessä luokassa. – Viikonloppu oli ehdottomasti yksi Joelin parhaista koko kauden aikana, tiimipäällikkö Vesa Kallio
Synkistä sääennusteista huolimatta vesisateet olivat päivän mittaan rata-alueella vähäisiä. Vasta kello 16 jälkeen tullut isompi sadekuuro teki radasta ajokelvottoman. Ottelun uusi päivä ilmoitetaan pian. Seuraavan
Sumuinen saarivaltakunta merkitsee kovaa kyytiä myös ensi vuoden sopimuskuvioita viimeistelevälle Kalliolle väkevän vastaiskun paikkaa. Rabat nappasi itselleen 12 pisteen edun ajamalla viimeksi voittoon Brnon radalla
Kari Vehniäinen johti CBR250R-luokkaa ennen viimeistä startia yhdellä pisteellä Ville Kandeliniin nähden. Kahden ajetun kierroksen jälkeen sade sotki odotettua taistelua Vehniäisen ja Kandelinin välillä. Tasatahtia
Vajaan parinkymmenen kilometrin päässä Tallinnasta sijaitsevalla Tabasalun kartingradalla järjestetään Supermoton MM- ja EM-sarjojen kuudes osakilpailu. Kilpailussa viivalla nähdään kaikki lajin huiput, etunenässä MM-sarjaa johtava hallitseva
KTM on ilmoittanut esittelevänsä 1290 Super Adventuren syys-lokakuun vaihteessa Kölnissä järjestettävillä INTERMOT-messuilla. Pyörästä paljastetaan niukasti tietoja, mutta sen kerrotaan perustuvan 1190 Adventureen. Super Duke R:stä
Classic-luokan ykköseksi ajoi Mäntän Seudun MK:ta edustava Jussi Luoma JL Meccanica Guzzillaan. Jussi oli nopein lähes jokaisessa ajamassaan lähdössä, ainoastaan Pärnussa tuli kakkossija varaslähdön aikasakon