Suomi käynnisti Sixin kolmantena
Mestaruutta puolustava Suomen kuusikko Juha Salminen, Marko Tarkkala, Jari Mattila, Eero Remes, Antti Hellsten, Roni Nikander on avauspäivän jälkeen kolmantena 5.34 minuuttia kilpailua johtavaa ennakkosuosikkia
Mestaruutta puolustava Suomen kuusikko Juha Salminen, Marko Tarkkala, Jari Mattila, Eero Remes, Antti Hellsten, Roni Nikander on avauspäivän jälkeen kolmantena 5.34 minuuttia kilpailua johtavaa ennakkosuosikkia
Kilpailukausi saatiin alkamaan myöhässä. Ensimmäinen osakilpailu käytiin 17. kesäkuuta Motoparkissa Bike World:n yhteydessä. Kausi jatkui 21. heinäkuuta Ahvenistolla lehdistön ja lajista kiinnostuneiden ajopäivänä, jossa ajettiin
Tuuli on vuosittaisen EM-finaalin Supersport 600-luokan neljäs suomalaisosanottaja tämän syksyisessä kilpailussa. Niko Mäkinen, Jesse Maikola ja Eemeli Lahti hankkivat itselleen finaalipaikat menestymällä pohjoismaiden mestaruussarjassa. 16-vuotias
Supersport 600-luokan kärkikymmenikköön kuluva Jämsäläinen kaasutteli lauantaisessa kilpailussa yhdenneksitoista. Sunnuntaina Pekkasen matkanteko tyssäsi jo kilpailun avauskierroksella kaatumiseen. Sarjassa Pekkanen tipahti kahdeksanneksi, mutta säilytti tuntuman kärkikuusikkoon.
Viime vuonna Suomen Sixillä parhaasta henkilökohtaisesta vauhdista kaakon kulmilla vastannut Remes on aloittanut räväkästi myös itäisen Saksan suunnalla. Remes on E1-luokan toiseksi nopein kuljettaja, kun
SMOTO:n masinoima mielenilmaus määräaikaiskatsastusta vastaan keräsi yhteen suuren joukon motoristeja huolimatta nopeasta koollekutsumisaikataulusta. Arviolta 300 pyörää skootterista kopteriin ja endurosta touringveturiin muodostivat näyttävän letkan jaettaessa