Helsingin kv. jääspeedway on peruttu
Peruutus johtuu televisiosopimuksen purkautumisesta, jonka vuoksi suurimmat sponsorit vetäytyivät kilpailusta. Tämän vuoksi kilpailun järjestäminen ei ole taloudellisesti mahdollista.
Peruutus johtuu televisiosopimuksen purkautumisesta, jonka vuoksi suurimmat sponsorit vetäytyivät kilpailusta. Tämän vuoksi kilpailun järjestäminen ei ole taloudellisesti mahdollista.
Mika Aholan tavoin urallaan viisi henkilökohtaista maailmanmestaruutta voittanut Samuli Aro kuvaa osuvasti entistä kilpakumppaniaan. – Mikan joskus nuorempana kärsimät niukat tappiot kasvattivat häntä paljon. Se
Yksi kaikkien aikojen endurokuljettajista Mika Ahola on kuollut vielä vahvistamattomien tietojen mukaan kaatumisen seurauksena saamiinsa sisäelinvammoihin. 37-vuotias Ahola voitti enduron maailmanmestaruuden viitenä peräkkäisenä vuonna. Hän
– Tämä on luonnollinen siirtymä seuraavaan luokkaan. Haen sitä kautta itselleni uusia haasteita ja pidän mielialan sekä motivaation korkealla. Eihän motivaatio ole nytkään koetuksella, mutta
Ranskassa rakennetun Citroen DS3 R3T -tehdasauton on suunnitellut sama insinööriryhmä, joka on toteuttanut myös Mikko Hirvosen ja Sebastian Loebin WRC-autot. Auto on ensimmäinen laatuaan Suomessa