Cross Country jälleen Kiteellä
Kilpailun reitti on sama kuin viime kisassa. Noin seitsemän kilometrin mittainen pätkä tuli tutuksi myös keväällä järjestetyssä SM-enduron 4. ja 5. osakilpailuissa. Reitti on saanut
Kilpailun reitti on sama kuin viime kisassa. Noin seitsemän kilometrin mittainen pätkä tuli tutuksi myös keväällä järjestetyssä SM-enduron 4. ja 5. osakilpailuissa. Reitti on saanut
Rossi on vahvistanut italialaismedialle, että olkapää operoidaan mahdollisimman pian Valenciassa marraskuun ensimmäisenä viikonvaihteena ajettavan kauden päätöskisan jälkeen. Rossin olkapää sai kohtalokkaasti siipeensä huhtikuun puolivälin tuntumassa,
Vuodesta 2006 Hondalla kuninkuusluokassa kilpaillut Pedrosa jatkaa saman työnantajan palveluksessa ainakin kauden 2012 loppuun asti. Pedrosan uutena tallikaverina ajaa Ducatilta siirtyvä Casey Stoner. – Olen
Palapelin yksi merkittävä osa loksahti kohdalleen Aragonissa, kun Herve Poncharalin johtama Yamahan Tech 3-satelliittitiimi ilmoitti solmineensa vuoden mittaisen jatkosopimuksen kokeneen yhdysvaltalaiskuljettaja Colin Edwardsin, 36, kanssa.
Salmisen sijoitus sai sinettinsä sunnuntaina kauden toiseksi viimeisessä osakilpailussa Barcelonan lähettyvillä Suriassa, jossa hän ajoi luokassaan toiseksi ja yleiskilpailussa viidenneksi. – Samanlaista puurtamista tämä oli
Pääkaupungin joukkue jyräsi Tampereen Kaanaan raskaalla hiekalla mestaruuteen täysin ylivoimaisesti. Junioreiden kisassa taas Vantaan Moottorikerho osoitti olevansa sekä tasossa että sen laajuudessa valtakunnan ykkönen. Helsinkiläisten
Viime vuonna Hermunen otti yhden erävoiton moottoripyörien supermotojen MM-sarjassa, mutta nyt Bulgariassa vantaalainen nappasi ensimmäisenä suomalaisena koko MM-osakilpailun voiton. Hermunen ajoi kauden neljännen osakilpailun avauserässä
Hyvän startin ottanut Marquez oli mukana kärjessä kun kuljettajat kaarsivat ensimmäiseen kaarteeseen. Marquezin kilpailu päättyi kuinkin saman tien, kun takaa tullut kuljettaja jarrutti itsensä kumoon
Viikon päästä Ranskassa MM-mitalin värin varmistava Eero Remes ajoi suvereenisti nelitahtisten 250-kuutioisten luokan voittoon. Suomen Sixi-joukkueeseen kuuluva Jari Mattila kaasutti toiseksi ja tuore Euroopan mestari