Kuparisen vauhti löytyi

Mukaan Kuparisen ohjelmaan mahtuivat SM-kauden toinen osakilpailu Motoparkissa sekä Scandinavian Open viikonlopun tuplalähtö Alastarolla viimeviikonloppuna. Kolmesta ajetusta startista Kuparinen saalisti upeasti kolme voittoa. – Tietysti

Lue lisää »

Vehkonen jatkaa veteraanien kärjessä

MXV40-luokan viime kauden Suomen Cupin voittanut Kouvolan motocrossin Mika Kuusisto kellotti sateen kastelemalla radalla aika-ajon pohja-ajan, kun Vantaan Moottorikerhon Ismo Vehkonen ajoi toiseksi ja Turun

Lue lisää »

Kullas piti paikkansa MM-motocrossissa

– Ei tämä päivä juurikaan paremmin kulkenut kuin lauantain karsinta, missä olin yhden kolarista aiheutuneen kaatumisen jälkeen 22:s. Pääsin ensimmäisessä erässä puomilta hyvin liikkeelle, mutta

Lue lisää »

Ahola MM-johdossa kesätauolle

Ajamalla Aholan neljäs peräkkäinen mestaruus ei ole enää uhattuna. Ahola on voittanut kauden kymmenestä ensimmäisestä osakilpailusta seitsemän oltuaan lisäksi kolme kertaa kakkonen. – Jaossa on

Lue lisää »

Kalliolle kolme pistettä

Maalilinjan Kallio ylitti sijalla 13 jääden reilun sekunnin kymmenennestä sijasta. Ylivoimaiseen voittoon ajanut Jorge Lorenzo oli 43 sekuntia nopeampi. – Kilpailukyky oli kisassa parempi kuin

Lue lisää »

Penna ja BMW voitokas Alastarossa

Kolmannet sijat menivät Matteo Mossalle ja Topi Haaralalle. BMW-tiimin toisella kuljettajalla Kari Vehniäisellä oli epäonnea molemmissa kilpailuissa, mies selvisi kuitenkin ehjänä kaatumisista. Penna noudatti molemmissa

Lue lisää »

Uusin numero