Tammisaaressa järjestettävän Ruukin kierros -ajon tuotto ohjataan hyväntekeväisyyteen, vuodesta 2011 lähtien kohteena on ollut HUS K10 lasten syöpäosasto. Lahjoitusten yhteenlaskettu summa on tähän mennessä yli 30 000 euroa.
Alunperin tapahtuman nimi oli Kahdeksan ruukin kierros, sillä reitti kiersi Antskogin, Billnäsin, Fagervikin, Matildedalin, Mustion, Teijon ja Åminneforsin kautta. Juhlavuoden kunniaksi 200 kilometriä kierretään nyt suunnilleen alkuperäistä reittiä.
Ensimmäisellä kerralla matkaan lähti 107 motoristia. Viime vuosina määrä on ollut noin 900 ja yhteensä meillä on 14 vuoden aikana ollut 6574 osallistujaa, sanoo tapahtuman keksijä ja myös sen vetäjänä koko ajan toiminut Jan-Peter Svennblad.
Osallistumismaksu on pysynyt kaikki vuodet samana, kuljettajalta 25 euroa ja matkustajalta 20 euroa. Kun hintaan sisältyy sekä lounas, kahvit että tapahtumapaita, saa käytännössä osallistumisen hyväntekeväisyyteen kaupan päälle. Lähtö tapahtuu VPK:n omistamalta vanhan panimotehtaan alueelta, josta jokainen voi ilmoittauduttuaan lähteä opastetulle reitille omaan tahtiin klo 9-13 välisenä aikana. Matkalla on neljä pysähdyspaikkaa, ”rastia”.
Järjestävänä seurana tapahtumassa on ETTMC, Ekenäs Tammisaari Touring MC. Yhdistyksen puheenjohtaja Robert Lindholmin mukaan joka vuosi tarvitaan 40-60 vapaaehtoista järjestämään Ruukin kierrosta.
Kiitän hallitusta ja kaikkia talkoissa mukana olevia siitä, että tapahtuma on joka vuosi pystytty järjestämään, sanoo Lindholm.
Merkittävä panos järjestelyjen onnistumisessa on myös VPK:lla, joka väki on ollut talkoissa mukana.
15. Ruukin kierros
Aika: la 19.5. lähtö klo 9-13 välillä omaan tahtiin.
Lähtö, maali ja ilmoittauminen: Panimonkatu 13, Tammisaari
Hinta: kuljettaja 25 €, matkustaja 20 €, maksetaan lähtöpaikalla käteisellä
Sisältää: reitti, ohjelmalehtinen, tarra, T-paita, lounas, kahvi, osallistuminen arvontaan
(tänä vuonna 300 ensimmäiselle Ruukin kierros 15 vuotta -juhlapaita)
Lisätiedot: www.ettmc.com
Kaikki joukolla mukaan nauttimaan Suomen hienoimmista mutkateistä ja osallistumaan lasten syöpäosaston tukemiseen.